www.bluewhitesafari.fi - Kalaopaspalveluita pitkällä kokemuksella. Tutustu myös Peter Lahden suunnittelemiin kalastusvälineisiin.


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012


Viimeiset kolme jigikalastuspäivää ovat osoittaneet kuhan jigauksen tulleen talvikalastukseen jäädäkseen. Vaikka käytettävän jigipään optimaalinen paino sekä muoto ovat vielä hakusessa on saalisvarmuus ollut niin taattua, että jigit on yksinkertaisesti pidettävä mukana, kun kalastetaan kuhaa talvella. Yksi parhaista kalastusmuodon piirteistä on ehdottomasti se, että se ei vaadi mitään suurempaa erikoisosaamista eikä muutenkaan hirvittävän keskittynyttä kalastusta. 

Olen kalastanut kaikessa yksinkertaisuudessaan siten, että pudotan vieheen pohjaan . Tämän jälkeen nostan vieheen noin 20 cm pohjasta ylös, Annan vieheelle vauhtia varsin hitailla, mutta laajahkoilla liikeradoilla pari kolme kertaa pitäen pienen, parin- kolmen sekunnin tauon heilautusten välillä. Tämän jälkeen hidastan vieheen uintia paljon ja ajoittain pidän jigiä paikallaan pidemmänkin ajan. Yleensä kuhat nappaavat varsin pian vieheen nähtyään. Suurin osa kaloista nappaa ensimmäisen puolen minuutin aikana avannolle saavuttuamme. Yli viittä minuuttia en varmastikaan ole päivystänyt yhdellä reiällä vielä kertaakaan, vaan pyrin kalastamaan aktiivisia kaloja. Mikäli kala avannosta nousee kalastan luonnollisesti lähistön hyvinkin tarkasti tehden avantoja noin kymmenen metrin välein.

Erittäin mukavaa on ollut todeta muidenkin kuhamiesten innostuvan lajista. Kuulemani mukaan omia virityksiä jigihännän uinnin tehostamiseksi on tehty jo useammassakin kylpyammeessa illan vaihtuessa yöksi. Muistakaa nyt hyvät ihmiset ottaa kaikki vermeet mukaanne sieltä kylpyhuoneistanne ettei pahempia perhekriisejä pääse syntymään.

Talvinen jigaus jäältä lähestyy loppuaan jäiden heiketessä. Viimeiset reissut tulen varmastikin tekemään Espoonlahden pohjukkaan , mistä kaloja vielä uskaltaa pelastuspuvun kanssa häiritä muutaman päivän ajan, Inkoon vesillä käytyäni huomasin jäiden heikkenevän ja ohentuvan niin nopealla vauhdilla, että sinne en enää uskalla lähteä. Kuvaavaa alueelle oli jäänpaksuuden vaihtuminen muutaman metrin välein yli 20 sentillä. Onneksi pitkä avovesikausi on edessä ja pääsen toden teolla heittämään shad- jigejäni petokalojen ihmeteltäväksi.






sunnuntai 18. maaliskuuta 2012



Viikonloppuna jigaamassa jään alta. Lauantaina kuhat olivat varsin hyvällä purulla. Edelleen kaloille maistui läpikuultava vihreä/keltainen shadi. Kalojen iskut olivat painavia ja vieheen irroittamiseen tarvitsin pihtejä tuon tuostakin. Varsinaista ottiuittoa en kuitenkaan kuhille löytänyt, joten kävelin, tein reikiä ja ongin aktiivisia kaloja. Päivän päätteeksi sain kotiin vietäväksi 5 mittakuhaa. Vielä on tyylissä hakemista, mutta uusilla vieheillä kalastettaessa on hyväksyttävä tosiasia, että oman aikansa se ottaa.
Sunnuntai oli hankalampi kuhapäivä. posittivisiin asiohin kuuluu, että nyt sain kuhia myös muilla väreillä. Värjätty punamusta, valkoinen sekä värjätty pinkki antoivat minulle ja kaverilleni yhteensä 8 kuhaa joista 3 oli mitallisia. Pilkkimiehen pahin vihollinen , eli jään reuna oli tällä kertaa kalojen puolella. Laskelmieni mukaan 8 kuhaa vapautui kun viehe vedettiin ylösnostovaiheessa rosoiseen jäänreunaan. Myös hauet olivat liikenteessä. Päivän suurin hauki oli pituudeltaan 97 cm. Varsin hyväkuntoisen kalan painoksi arvioin 7-7.5 kiloa. Olihan siinä väsyteltävää joksikin aikaa. Onneksi olin juuri sitonut uuden fluorcarbon perukkeen pilkkisiiman jatkeeksi.Myös muutama pienempi hauki kävi kurkkaamassa elämää jään yläpuolella. Mietteinä kotimatkalla olivat jääjigauksen monipuolisuus verrattaessa tavalliseen pilkintään. Vaikka minulla tällä reissulla oli mukanani vain muutama erinlainen jigipyrstö pystyin tusseilla hakemaan niihin uusia sävyjä. Vastedes pitää ottaa mukaan enemmän erikokoisia vieheitä. Sen verran jäi kaivelemaan vaisuhkot kuhatärpit verrattaessa edelliseen päivään.

lauantai 17. maaliskuuta 2012



17.3. Kuhajigikausi avattu! Testikalastuksen tuloksena kaksi kuhaa hermostuivat riittävästi vihreä/keltaisen jigin sekä oranssi/keltaisen värikoukun yhdistelmään. Aloitin kokeilemalla valkoista shadia, mutta siihen en saanut tällä kertaa tärppiäkään. Seuraavaksi siirryin violettiin ja pian tunsinkin kuhien nostelevan ja tyrkkivän viehettä. Hivenen uskoa ja intoa edellisestä saaneena ajattelin, että millä värillä ei nyt pitäisi saada mitään. Mielestäni se väri olisi samean, jo lämmenneen veden väriyhdistelmä, eli vihreä/keltainen punaisella hileellä. Niinhän siinä kävi,että heti ensimmäisestä kokeilemastani reiästä nousi noni 35 cm kuha. Tämän kalan tietysti vapautin kuvaamisen jälkeen, mutta samasta reiästä sain heti vieheen pudotettuani mittakalan. Pian tämän jälkeen pimeys saapui kevätjäillä vaeltavien pilkkimiesten riesaksi ikäänkuin pakottaen kotimatkalle. 
Taas opittiin uutta. Ennakkoluuloton kokeilu sekä hyvä tuuri ovat tärkeässä roolissa kun kalastetaan kuhaa jään päältä. Tämän vuoksi annoin muutaman jigin lapsille tusseilla värjättäväksi. Saapa nähdä miten tänään käy kun jään alle pudotetaan takuulla ennennäkemättömät väriyhdistelmät. 

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hienot, hyvin toteutetut GoExpo -messut takana. Hivenen on ääni käheänä kalastusesitysten takia, mutta oli tosi kiva nähdä lukuisia jigikalastuksesta kiinnostuneita kuuntelijoita. Kuhan jigikalastus järvillä sekä kuhan kalastus isoilla jigeillä teemat vetivät altaan reunat ja pikkukatsomon täyteen ihmisiä kerta toisensa jälkeen. Kunpa joku tekisi Suomeenkin ison, siirrettävän  heittokalastusaltaan, jolloin kaikki halukkaat pääsisivät katsomaan paremmin esityksiä.




Uudet peter lahti shad-jigini herättivät kiinnostusta kalastajissa. Onneksemme olemme jo reilusti maaliskuun puolella, joten innokkaat himojigaajat pääsevät huiputtamaan kuhia jigeilläni jo muutaman viikon kuluttua. Kauden avaukseen suosittelen erityisesti valkoisen, sinisen sekä violetin shadin uittamista. 


Tällä viikolla tarkoituksenani on kalastaa shadeilla jään alta. Maaliskuun aikana sain aikoinaan tosi hyviä jigisaaliita pilkkimällä. Kokemuksistani kerron tietysti heti ensimmäisen kalapäivän jälkeen.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Tervetuloa kalastusaiheiseen blogiin, täältä löydät Blue White Safarin Peterin kirjoitukset ja kuulumiset. Kirjoitukset liittyvät kalastusmatkoihin, testipäiviin sekä uusiin kalastuskohteisiin.

Tämän viikonlopun ajan (2. - 4.3.) löydät minut GoExpo messuilta kalastusaltaalta luennoimassa kuhan kalastuksesta, sekä ohjelma-aikojen ulkopuolella OPM:n osastolta.