Kevätkausi 2014
Normaalia pidempi kevätkausi on nyt kesäkuun koittaessa takana päin. Leudon talven takia taimenkaudesta muodostui kevään osalta todella pitkä. Maaliskuun alkupuolesta lähtien alkanut pilkkukalojen perässä juokseminen oli kyllä hyvin anoisaa, vaikka viileämmät jaksot osoittautuivatkin ajoittain hyvinkin haastaviksi. Vaikka taimenkausi olikin vielä käynnissä alkoi kiinnostus myös muita petokaloja kohtaan olla polttavaa luokkaa. Ahven ,siika, hauki ja kuha olivat kaikki otillaan. Taimenvimmasta oli siis pakko päästä eroon, vaikka lääkityksen kautta.
Taimen.
Kevään ykköskala on meritaimen. Kun todellinen kiihko taimenten metsästykseen iskee tuntuu joskus siltä, että vähäinenkin jäljellä oleva järki lähtee. Etenkin välisaariston tutkimattomat saaret ovat alati mielessä. Merikortit kuluvat käsissäkin sitä vauhtia,että papereiden luulisi olevan satojen vuosien ikäisiä. Kevään pariviikkoinen meritaimenleiri välisaaristossa tarjosi jälleen unohtumattomia muistoja. Rikkonaisten kelien sävyttämä jakso tarjosi helppoja kalaisia päiviä , mutta mitä tehdä kun herää toukokuussa täysin lumisen maan hohkaessa kylmyyttään? Onneksi näinä hyvinkin vaikeina päivinä onnistuimme käyttämään taimenia veneessä ihmeteltävinä. Valtavan kuumat. lähes tuulettomat päivät olivatkin sitten aivan oma tarinansa. Eräänäkin päivänä parin tunnin aikana vieheet kiinnostivat niin hyljettä, merikäärmettä kuin jättiahveniakin. Erikoista koettavaa taimenvesillä on taatusti vieheen peräässä uiva hylje. Vettä edellään puskeva ja aaltoa nostattava hylkeen pää saa ajatukset poukkoilemaan joka suuntaan. Haluaisinko kokea hyljetärpin vai olisiko koukkuun kiinni jäänyt otus epämiellyttävä irroitettava. Onneksi elukka päätti viime hetkellä hylätä tarjouksen ja uida matkoihinsa.
Suuremmat taimenet onnistuivat tänä vuonna välttämään pakollisen kuvaushetken. Vaikka eräskin viisikiloisen kalan tartutus onnistui, niin keinot vieheiden pois sylkäisyyn olivat välisaariston helmien hallussa. Hienointa kalastuksessa oli kuitenkin se, että niitä mahdollisuuksia isojen narraamiseen tasaisesti ilmaantui. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, joten suurimmiksi punnituiksi kaloiksi jäivät tämän kevään osalta vajaan neljän kilon taimenet.
Hauki.
Aikainen kevät sai haukimiehet aktiivisiksi ympäri avoimen Suomenlahden. Kuten aikaisempinakin varhaisina keväinä , niin tänäkin vuonna hauet oleskelivat kala-alueittain valtavina laumoina. saadessasi yhden hauen oli enemmän kuin todennäköistä, että vapa taipuu nopeasti uudelleenkin. Ruovikoiden ulkopuolella kutuaan odotteleville hauille maistui etenkin uudet hauki-shadit. Vaikka hauet olivatkin usein hirvittävällä purulla, niin väreistä ne osasivat olla yllättävänkin tarkkoja. Väärän värin valittuaan kalastaja sai yleensä ainoastaan näköhavaintoja kaloista. Syönnin ja värin osuessa kohdalleen saatoivat haukipäivät olla kuitenkin numeroiden valossa tyrmääviä. Tällä hetkellä osa kaloista päivystää edelleen kaislikoiden kupeessa osan kaloista muutettuaan puolestaan kivikoiden lähettyville. Jigihaukien pyytäjien huppupäivät ovat siis ovella ja seuraavien kolmen viikon aikana vavat taatusti kumartavat osaavien jigaajien käsissä.
Ahven.
Reissuillamme emme tänä vuonna vielä ole keskittyneet ahvenen pyyntiin. Siksi tunttukin hivenen erikoiselta, että yli puolentoista kilon yksilöitä on kameran edessä esitelty jo lähemmäs kymmenen kappaletta. Jigaajien etuna tavalliseen hauenkalastukseen on mielestäni suurten sattuma-ahventen sekä kuhien saamisen mahdollisuus. Tänä vuonna sekään ei riittänyt, vaan yhdelläkin itäisellä merialueella suunnatulla reissulamme spinnebeittiä nakersi 1.6 kg:n ahven. Silloin kun kohdekalana on kapeakatseisesti hauki tuntuvat muut kalat jotenkin vähemmän arvostettuina vahinkoina. Tästä sairaudesta on päästävä eroon ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että edellä mainittu komea ahven on reissujemme osalta toukokuun kuukauden kala tittelin saava otus.
Todettakoon tässä yhteydessä, että ainottakaan suurahventa emme ottaneet ruokakaloiksi, vaan niiden tehtävänä on jatkaa vesistöissään vahvoina suvunjatkajina. Järvijigauksissa sopivan kokoisia ruoka-ahvenia on päätynyt saaliksi varsin helposti. On ollut mukavaa todeta lähes kaikkien käymieni järvien osalta ahventen voivan määrällisesti hyvin. Vielä kun saisi ahvenillekin jonkin alamitan tai saaliskiintiön, niin nuo parikiloiset yksilöt eivät olisi niin hirvittävän harvinaisia. Käynti Hollantiin tai Tanskan salmiin avaa monen Suomalaisen kalastajan silmät. Siellä suurahvenet ovat sangen yleisiä veijareita joiden pyytämisessä noudatetaan määrien osalta tarkkoja säännöksiä.
Kuha.
Vaikka olekin kalastanut tänä vuonna paljon meritaimenta ja haukea olen hinannut veneeseeni useita kymmeniä yli kuudenkymmenen sentin kuhia..... Kalavale nro 1. En suoralta kädeltä muista milloin olisin kalastanut yhtä vähän kuhaa kuin tänä keväänä. Suurimpana syynä vähäisyyteen on tietenkin se, että kaikkea ei vaan yksinkertaisesti ehdi tehdä. Osittain kuha on jäänyt vähemmälle myös sen vuoksi, että kalojen totaalinen häviäminen Pikkalasta on ikäänkuin vieroittanut minut keväiseltä kuhan kalastukselta. Etenkin merialueet olen jättänyt kuhien osalta tämän vuoden kalastukselta parin reissun osalle. Ehkäpä olisikin viisainta antaa kuhille merialueilla pidempi rauhoitusaika. Mielestäni touko-kesäkuun mittainen totaalirauhoitus kutupaikkojen läheisyydessä olisi tervetullut lisä Suomalaiseen kalastuskulttuuriin. Järvikuhia olen kuitenkin käynyt katsastamassa muutaman kerran. Pienemmät järvet ovat kuhanjigaajan valinta kevätkaudelle. Mielessäni väijyy vieläkin se hiljainen hetki kun v-shad jigi pomppasi ulos jättikuhan suusta. Onneksi kyseisen kalan tartuttaja ei istu tässä koneen ääressä tarinaa kirjoittamassa. Hei Pete, oletko jo selvinnyt menetyksestäsi? Katseleppa kuvaa suurehkosta kuhasta tuossa vierellä. Vaikka kuha onkin sangen suurikokoinen , niin oletettavasti menettämäsi kala voisi olla tuon kalan äiti.