Kevätkausi 2014
Normaalia pidempi kevätkausi on nyt kesäkuun koittaessa takana päin. Leudon talven takia taimenkaudesta muodostui kevään osalta todella pitkä. Maaliskuun alkupuolesta lähtien alkanut pilkkukalojen perässä juokseminen oli kyllä hyvin anoisaa, vaikka viileämmät jaksot osoittautuivatkin ajoittain hyvinkin haastaviksi.  Vaikka taimenkausi olikin vielä käynnissä alkoi kiinnostus myös muita petokaloja kohtaan olla polttavaa luokkaa. Ahven ,siika, hauki ja kuha olivat kaikki otillaan. Taimenvimmasta oli siis pakko päästä eroon, vaikka lääkityksen kautta.

Taimen.
Kevään ykköskala on meritaimen. Kun todellinen  kiihko taimenten metsästykseen iskee tuntuu joskus siltä, että vähäinenkin jäljellä oleva järki lähtee. Etenkin välisaariston tutkimattomat saaret ovat alati mielessä. Merikortit kuluvat käsissäkin sitä vauhtia,että papereiden luulisi olevan satojen vuosien ikäisiä. Kevään pariviikkoinen meritaimenleiri välisaaristossa tarjosi jälleen unohtumattomia muistoja. Rikkonaisten kelien sävyttämä jakso tarjosi helppoja kalaisia päiviä , mutta mitä tehdä kun herää toukokuussa täysin lumisen maan hohkaessa kylmyyttään? Onneksi näinä hyvinkin vaikeina päivinä onnistuimme käyttämään taimenia veneessä ihmeteltävinä. Valtavan kuumat. lähes tuulettomat päivät olivatkin sitten aivan oma tarinansa. Eräänäkin päivänä parin tunnin aikana vieheet kiinnostivat niin hyljettä, merikäärmettä kuin jättiahveniakin. Erikoista koettavaa taimenvesillä on taatusti vieheen peräässä uiva hylje. Vettä edellään puskeva ja aaltoa nostattava hylkeen pää saa ajatukset poukkoilemaan joka suuntaan. Haluaisinko kokea hyljetärpin vai olisiko koukkuun kiinni jäänyt otus epämiellyttävä irroitettava. Onneksi elukka päätti viime hetkellä hylätä tarjouksen ja uida matkoihinsa.
Suuremmat taimenet onnistuivat tänä vuonna välttämään pakollisen kuvaushetken. Vaikka eräskin viisikiloisen kalan tartutus onnistui, niin keinot vieheiden pois sylkäisyyn olivat välisaariston helmien hallussa. Hienointa kalastuksessa oli kuitenkin se, että niitä mahdollisuuksia isojen narraamiseen tasaisesti ilmaantui. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, joten suurimmiksi punnituiksi kaloiksi jäivät tämän kevään osalta vajaan neljän kilon taimenet.

Hauki.
Aikainen kevät sai haukimiehet aktiivisiksi ympäri avoimen Suomenlahden. Kuten aikaisempinakin varhaisina keväinä , niin tänäkin vuonna hauet oleskelivat kala-alueittain valtavina laumoina. saadessasi yhden hauen oli enemmän kuin todennäköistä, että vapa taipuu nopeasti uudelleenkin. Ruovikoiden ulkopuolella kutuaan odotteleville hauille maistui etenkin uudet hauki-shadit. Vaikka hauet olivatkin usein hirvittävällä purulla, niin väreistä ne osasivat olla yllättävänkin tarkkoja. Väärän värin valittuaan kalastaja sai yleensä ainoastaan näköhavaintoja kaloista. Syönnin ja värin osuessa kohdalleen saatoivat haukipäivät olla kuitenkin numeroiden valossa tyrmääviä. Tällä hetkellä osa kaloista päivystää edelleen kaislikoiden kupeessa osan kaloista muutettuaan puolestaan kivikoiden lähettyville. Jigihaukien pyytäjien huppupäivät ovat siis ovella ja seuraavien kolmen viikon aikana vavat taatusti kumartavat osaavien jigaajien käsissä.

Ahven.
Reissuillamme emme tänä vuonna vielä ole keskittyneet ahvenen pyyntiin. Siksi tunttukin hivenen erikoiselta, että yli puolentoista kilon yksilöitä on kameran edessä esitelty jo lähemmäs kymmenen kappaletta. Jigaajien etuna tavalliseen hauenkalastukseen on mielestäni suurten sattuma-ahventen sekä kuhien saamisen mahdollisuus. Tänä vuonna sekään ei riittänyt, vaan yhdelläkin itäisellä merialueella suunnatulla reissulamme spinnebeittiä nakersi 1.6 kg:n ahven. Silloin kun kohdekalana on kapeakatseisesti hauki tuntuvat muut kalat jotenkin vähemmän arvostettuina vahinkoina. Tästä sairaudesta on päästävä eroon ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että edellä mainittu komea ahven on reissujemme osalta toukokuun kuukauden kala tittelin saava otus.
  Todettakoon tässä yhteydessä, että ainottakaan suurahventa emme ottaneet ruokakaloiksi, vaan niiden tehtävänä on jatkaa vesistöissään vahvoina suvunjatkajina. Järvijigauksissa sopivan kokoisia ruoka-ahvenia on päätynyt saaliksi varsin helposti. On ollut mukavaa todeta lähes kaikkien käymieni järvien osalta ahventen voivan määrällisesti hyvin. Vielä kun saisi ahvenillekin jonkin alamitan tai saaliskiintiön, niin nuo parikiloiset yksilöt eivät olisi niin hirvittävän harvinaisia. Käynti Hollantiin tai Tanskan salmiin avaa monen Suomalaisen kalastajan silmät. Siellä suurahvenet ovat sangen yleisiä veijareita joiden pyytämisessä noudatetaan määrien osalta tarkkoja säännöksiä.

Kuha.
Vaikka olekin kalastanut tänä vuonna paljon meritaimenta ja haukea olen hinannut veneeseeni useita kymmeniä yli kuudenkymmenen sentin kuhia..... Kalavale nro 1. En suoralta kädeltä muista milloin olisin kalastanut yhtä vähän kuhaa kuin tänä keväänä. Suurimpana syynä vähäisyyteen on tietenkin se, että kaikkea ei vaan yksinkertaisesti ehdi tehdä. Osittain kuha on jäänyt vähemmälle myös sen vuoksi, että kalojen totaalinen häviäminen Pikkalasta on ikäänkuin vieroittanut minut keväiseltä kuhan kalastukselta. Etenkin merialueet olen jättänyt kuhien osalta tämän vuoden kalastukselta parin reissun osalle. Ehkäpä olisikin viisainta antaa kuhille merialueilla pidempi rauhoitusaika. Mielestäni touko-kesäkuun mittainen totaalirauhoitus kutupaikkojen läheisyydessä olisi tervetullut lisä Suomalaiseen kalastuskulttuuriin. Järvikuhia olen kuitenkin käynyt katsastamassa muutaman kerran. Pienemmät järvet ovat kuhanjigaajan valinta kevätkaudelle. Mielessäni väijyy vieläkin se hiljainen hetki kun v-shad jigi pomppasi ulos jättikuhan suusta. Onneksi kyseisen kalan tartuttaja ei istu tässä koneen ääressä tarinaa kirjoittamassa. Hei Pete, oletko jo selvinnyt menetyksestäsi? Katseleppa kuvaa suurehkosta kuhasta tuossa vierellä. Vaikka kuha onkin sangen suurikokoinen , niin oletettavasti menettämäsi kala voisi olla tuon kalan äiti.

Taimenkausi välisaariston osalta avattu . Alkukevään säät koettelevat ajoittain retkeileviä , intohimoisia seikkailukalastajia toden teolla. Ensimmäinen pari viikkoa sitten toteutettu taimentapahtuma oli  avauspäivien osalta kuin parastakin kevätkalastusta. Kalat löydettiin siten, että osa kaloista uiskenteli varsinaisilla kevätpaikoillaan, matalien lahtien kivikoissa. Toinen osa kaloista oli puolestaan edelleenkin syvänteiden reunoilla. Tällaiset suoraan syvää , suojatonta vettä lähellä olevat kalapaikat luonnehdin enemmäkin syys-ja talvipaikoiksi. Silloin kun kalat ovat hajallaan erilaisissa elinympäristöissään tarvitaan oppailta nopeita siirtymiä. Kalastimmekin edellä mainitun tyylisiä alueita lähes vuorotellen. Kuten meritaimenkalastukseen yleensäkin, myös tällä kertaa pääsimme todistamaan sen tosiasian ,että ilmaan hyppivää kalaa on vaikea hallita. Mikäli kala vielä samanaikaisesti ui kohti venettä kovalla vauhdilla loikkien ilmassa alvariinsa on kalamiehellä tekemistä. Hyvin usein nämä ilmassa viihtyvät veijarit onnistuvat ravistelemaan vieheen suupielestään ansaiten siten oman vapautensa. Kalamies jää tuijottamaan vieheensä koukkuja sekä pohtimaan vapansa joustavuutta.
Kahden ensimmäisen päivän jälkeen heräsimme aamulla hirvittävän kovaan tuuleen. Myös ei toivottu lumipeite värjäsi maan kylmän valkoiseksi hankaloittaen kaikkea veneilytoimintaa. Yritimme toki kalastaa vielä varsinaisissa extreme-olosuhteissakin, mutta lopulta sitten vetäydyimme mökin suojaan odotellen kelien paranemista. Tällä kertaa kelit pysyivät huonoina, mutta lohikalastukseen perehtyneet tietävät sen, että kaikki päivät eivät ole muutenkaan ottipäiviä.
Seuraava taimenreissu oli kahden viikon kuluttua edellisestä. Jännityksellä odottelin miten säätilat tulevat tällä kertaa heittokalastajia suosimaan. Matkatessamme saaristolautalla kohti määränpäätä meri oli hyvinkin houkuttelevan ja kalastukseen soveltuvan oloinen. Onneksemme kelit pysyivät suhteellisen suotuisina tällä kertaa koko nelipäiväisen vierailumme ajan.
Missä kalat?

Avauspäivämme oli tarkoitettu alunperin siian onkimiseen rannalta. Lauttamme oli perillä siten, että aikaa onkimiseen ennen pimeää olisi vain kolmisen tuntia. Päätimme kuitenkin nopeasti jo lautan saapuessa satamaan käyttää tämänkin ajan meritaimenen kalastukseen. Tämä lähinnä sen vuoksi, että jos ne kelit kuitenkin muuttuvat huonommiksi. Vene oli nopeasti valmiina vesille ja pian olimmekin jo kalastamassa  ulkosaariston suojaisimpia lahtia. Ei nykäystäkään mistään. Viimeinen ajattelemani kalapaikka oli tuulelta lähes suojassa oleva syvän veden lähistöllä oleva kiviriutta. Tämä itään päin aukeava rakkoleväkivikko oli vetänyt puoleensa ainakin kaksi taimenta joista toinen päätyi veneeseemme asti kuvattavaksi. Reissu oli siis alkanut sangen lupaavasti. Seuraavana päivänä tästä sitten parantamaan, ajattelin. Mikäli tuossa ajassa löytäisi kaksi taimenta voisi kokonaisesta aurinkoisesta kevätpäivästä odottaa paljon enemmänkin.

Aaamiaisen jälkeen aloitimme kalastuksen suojaisemmista sisälahdista. Vaikka heitimme ja heitimme paikkaa vaihtaen emme saaneet kontaktia kaloihin. Yritimme useitakin plotattuja taimenpaikkoja sekä viime vuoden kevätkalastuksessa oivallisiksi osoittautuneita sisälahtia vaihtaen vieheitä laidasta laitaan. Tyhjää täynnä. Missä ihmeessä ne kalat ovat, ajattelin. Onnistuvatko ne kuitenkin piiloutumaan minulta täysin? Ei seurioita eikä "hiippreita". Ei napsuja, nykyjä sen kummemmin kuin pukkauksiakaan. Ankkuroituani veneen jälleen kerran tyhjään kevätpaikkaan päätin mennä vielä suojaisimpiin lahtiin. Nyt alettiin puhua jo lähes haukiluokan sisäpesistä. Halusin löytää vielä lämpimämpää vettä ja alueen jossa syvältä tuleva kylmä vesimassa ei pääsisi muiodostamaan minkäälaisia virtauksia veteen. Sormeillessani plotteria havaitsin viime vuodelta yhden kalamerkin hyvinkin kaukana tähän asti kalastamistamme paikoista. Kun kysymyksessä oli vielä paikka joka ei viime vuonnakaan suurempia kalaparvia kerännyt olin jättänyt sen vähemmälle huomiolle.

Saavuttuamme alueelle tunsin poskillani hivenen lämpimämpää ilmaa. Myös veden väri oli täydellinen ja mieto tuulikin ainoastaan paransi tunnelmaa. Ihmettelin ääneen, että miksi emme onnistuneet täällä viime vuonna paremmin. Artsi puolestaan vastasi siihen sanomalla, että täällä haisee kala. Veneemme oli lipunut ainoastaan muutaman metrin kunnes ensimmäinen meritaimen vilahti uistimen perässä. Kaveri huuteli keulasta, että ankkuroisimme veneen siihen, mutta itse halusin vielä jatkaa lipumista. Lähes välittömästi keulasta kuului tuttu nyt on, huuto. Kala ilmassa yhtenään. Huomasin kuitenkin kalan väristä, että kysymyksessä ei ollut taimen. Reilu kilon painoinen kirjolohi. Hyvä ruokakala ajattelin. Oranssiselkäinen gladiaattori- viehe on aiemminkin ollut kirjolohien mieleen. Kaverien piiskatessa rantakivikkoa heitin itse ohjaamisen lomassa vieheeni kohti selkävettä. Uistimen pudptessa vedenpintaan sitä revittiin ja tökittiin useamman kalan voimin eri suuntiin. Hetkeä myöhemmin yksi kaloista jäi koukkuun kiinni. Kelatessani vieheessä kiinni olevaa kalaa lähemmäksi huomasimme valtavan kalaparven seuraavan tapahtumaa. Hivenen pienemmistä kaloista kauempana näytelmää seurasi suurikokoinen, arviolta neljäkiloinen meritaimen. Nostaessani kalan veneeseen muut kalat suuntasivat uintinsa veneen ympärille. Pian alkoivat vavat taipua toden teolla. Sekaparvissa oli niin kirjolohia kuin meritaimeniakin. Alamittaiset meritaimenet vapautimme varovasti kirjolohien päätyessä ruokapöytään. Harmiksemme havaitsimme isojen kalojen olevan jälleen kerran  pienempikokoisia älykkäämpiä. Muutaman isomman kalan saimme vieheisiin nappaamaan, mutta emme onnistuneet niitä saamaan kuvattavaksi asti. Tällaisessa "akvaariokalastuksessa", missä koko tilanteen tartutuksesta lähtien pääsee näkemään on kyllä nautittava, vaikka isommat kalat ei veneeseen asti päätyisikään. On silti sanottava, että tilanteet joissa useampi yli 60 senttinen meritaimen samanaikaisesti viehettä seuraa kohti venettä ovat kiusallisia. Emme yksinkertaisesti keksineet millä olisimme näitä veijareita huiputtaneet. yhdessä vaiheessa kokeilimme jopa siikaonkea saadaksemme aikaiseksi mahdollisimman suuren hässäkän, mutta silläkään emme kaloja saaneet.
Lopulta päivän kalasaalis oli jo sen verran suuri, että päätimme suunnata ruokailun pariin.

Seuraavana päivänä aloitimme kalastuksen eri saaresta ja eri kalastusluvalla. Kalastimme tuttuja, aiemmilta vuosilta saalisvarmoja alueita ilman minkäänlaista tulosta. Lopulta kävimme vielä yhdessä haukipaikassakin etsimässä taimenta, tai mitä tahansa kalaa, mutta emme onnistuneet. Lopulta ajattelimme mennä katsomaan mikäli eiliset nähdyt suurtaimenet olisivat vielä asemissaan samalla suojaisella lahdella. Ankkuroituani veneen huomasimme pian joidenkin kalojen pintovan heittoetäisyydellä. Vaikka kalat olivatkin aktiivisia niiden ruokahalut vieheitä kohtaan olivat huonot. Kesti oman aikansa ennenkuin ensimmäinen kala ampui kiinni. Pyristelevä kala aktivoi muutkin kalat otilleen ja siten sama ralli oli päällä kuin edellisenäkin päivänä. Kalat vaativat kuitenkin aktiivista vieheen värin vaihtoa. Mikäli jokin väri oli jo moneen kertaan nähty eivät kalat siihen ottaneet. Toinen keulamiehitösrämme, Janne kalasti kuitenkin uskollisesti pienellä 20 grammaisella punamustalla gladiaattorilla. Yksi pitkistä vieheen pudotuksista osui kohdalleen jolloin arvioitu nelikiloinen kirjolohi ampui siihen kiinni suunnaten välittömästi ilmojen tielle. Lyhyessä siimassa poukkoileva kala osasi kyllä metkunsa hyvin ja vapautti itsensä koukuista varsin nopeasti. Taas menetimme suurimman kalamme. Tämän jälkeen näimme vielä useita isompikokoisia kaloja ja itsekin pudotin yhden todella harvapotkuisen isomuksen. Aina ne isot eivät vaan tule maaliin asti. Se ,että niitä pääsee näkemään ,yrittämään ja pelkästään se, että tietää niitä siellä olevan on kuitenkin se tärkein asia.
Viimeisen päivän aamuna tuuli oli kääntynyt pohjoisen puolelle. Kalastus vaikeutui huomattavasti , jolloin kalat ainoastaan yhtä Artsin saamaa pienehköä taimenta lukuunottamatta ainoastaan näykkivät ja seurailivat vieheitä. Tuulen yltyessä myös vesi alkoi alueella sekoittua. Isomukset olivat vielä paikalla ja eräänkin kerran useampi yli kaksikiloinen taimen pyrähti veneemme viereen gladiaattorien kiinnostamina. Lopulta hyväksyimme sen, että suurempien taimenten saantiin annettiin tällä kertaa hyvät mahdollisuudet, mutta emme onnistuneet niitä käyttämään hyväksi. Lakki pois päästä, kumarrus merelle päin ja ensi kerralla uudestaan.

Reissun huvittavi hetki koitti tällä kertaa toisen kalastuspäivän jälkeen. Meiltä kyseltiin puhelimitse kuvia kaloistamme, jolloin Janne päätti lähettää vastaukseksi kuvan siianpyynnin yhteydessä saamastamme simpusta. Täytyy sanoa, että oli varsinainen osu ja uppos lähetys, koska tämän jälkeen Jennen puhelimeen tuli kuvia ihan eri luokan simpuista. Ja kaikilla oli niin mukavaa....
Välisaaristo ja meritaimenet jotka minua nöyryyttivät: I"ll be back.

Syyskalastus 2013
Vuodet eivät ole veljeksiä. Kalapaikat muuttuvat siinä missä alueiden kalastokin. Sain ikävällä tavalla  konkreettisesti havaita rysäkalastuksen vieneen suuren osan isommista hauista mukanaan Inkoossa. Vaikka Inkoo onkin suurehko alue kalastaa, tiettyjen alueiden vuosikierto ja kalojen liikkeet ovat tulleet tutuiksi jo niin monen vuoden takaa, että havaitsin varsin pian jotain olevan vialla. Tämän vuoksi hauenkalastusmatkani suuntautuivat taas kauemmaksi kotikunnastani. Huomasin myös, että autoni trippimittarin kilometrit alkoivat olla kohtuuttoman suuret silloin kun puhutaan laadukkaasta hauenkalastuspäivästä. Toki näitä laadukkaitakin alueita on vielä olemassa, mutta nykyisellä isorysien ilmestymistahdilla Suomalainen hauenkalastus kuolee ikävä kyllä muutaman tulevan vuoden aikana. Samalla saavutetaan vesistöissä tilanne jossa petokalojen puute aiheuttaa enenevissä määrin kalatauteja. Tämä siitä syystä, koska ensiksi sairastuneita pieniä kaloja ei enää poistu petokalojen toimesta normaalina ravintona. Harmillista todeta, että Suomalainen kalatalous on todellisten amatöörien käsissä. Hyvä veli verkosto toimii siten, että 99% intressialueella toimivista jäävät lehtereille soittelemaan.

Vaikka kotivedet ja vähän niiden reunavedetkin alkavat olla tyhjäksi kalastettuja edellyttää oppaana toimiminen tietämystä siitä missä petokalat oleskelevat. Onnekseni olen mennä vuosina tutustunut niin laajasti vesialueisiin että vavat edelleen taipuvat kalastusmatkoillani. Hauenkalastuksen osalta kulunut vuosi jäi kauaksi edellisestä niin kalojen kokoluokan kuin määränkin suhteen. Yli metrisiä haukia vieraili veneessäni yhteensä 14 kappaletta. Näistä kaloista suurin osa päätyi saaliiksi kevät/kesäkalastuksen aikana. Syksykalastuksen vaisuus selittyy pitkälti sillä, että suurin osa kalastuspäivistä vietettiin meritaimenta kalastettaessa.
 Kuhan-ja ahvenen kalastuksessa oli puolestaan positiivisia merkkejä näkyvissä. Ahventa saatiin ihan kuulopuheidenkin kautta kohtuullisen hyvin tänä vuonna ympäri Suomenlahtea. Ahvenmäärät ovat lisääntyneet hyvässä tahdissa kirkastuneiden vesien myötä. Tämä näkyy myös siinä, että erittäin hyvälaatuista rakkolevää löytyy nyt ympäri saaristoa. Suurahvenia onnistuimme tätäkin vuonna pyytämmän jonkin verran. Kirkkain tähti oli tietysti alkukesän 49,5 cm kutenut ahven, joka pysäytti digimittarin numerot 1.6 kg:n kohdalle. Yli 40 cm. ahventa saimme saaliiksi kolmelta eri merialueelta, joten kyseiset kalat kyllä kasvavat melkoiseen mittaan mikäli kalastuspaine ei muodostu liian suureksi. Tämä olisikin hyvä muistaa aina silloin kun ahvenen kalastus on helppoa. Kaikki oppaat suosivat vastuullista kalastamista joka perustuu siihen, että saaliiksi otetaan sen verran kalaa kuin mitä kerralla syödään.

Kuhien pyynnissä keskityimme mitä suurimmassa määrin kalastamaan alueilla joissa kaloja ei juurikaan tarvitse mittailla. Silloin kun kuhien keskikoko alkaa lähentelemään 55 senttiä on kuhan heittokalastus jigeillä parhaimmillaan. Itse pidän merialueella suurkuhan mittana 65 senttiä. Näitä vauraampia yli kuusvitosia kertyi kauden aikana reilusti toistakymmentä kumihavashaavini kannateltaviksi. Tällaisen isomman kuhan pettäminen jigillä on aina osoitus monesta onnistuneesta asiasta. Jigipään paino, vieheen koko- ja väri, perukkeen paksuus, kalapaikan valinta, ankkurointikulma sekä ennenkaikkea onnistunut vastaisku ja tartutus ovat yksityiskohtia joiden on oltava kohdallaan tapahtumassa. Kun kalaa sitten irrotellaan koukusta kaikki saattaa tuntua helpolta. Olisikin mukava tietää kuinka usein suurkuhat hylkäävät vieheen juuri sen vuoksi kun jokin edellä mainituista asioista ei vaan kalaa sillä hetkellä miellytä.

Todettakoon vielä, että näitä niin sanottuja suurkuhia otimme ravinnoksi kauden aikana kaksi kappaletta. Toinen kaloista sai jonkin sydänkohtauksen tai vastaavan eikä vain suostunut uimaan kohti syvyyksiä useita minuutteja kestäneestä elvytyksestä huolimatta. Tämä sairas yksilö palautti silloin mieleeni Lohjanjärvellä veneellä yliajamani kuhan. Myös tätä valtavaa suurkuhaa pyrimme elvyttämään uintikuntoonsa useita minuutteja kuvaamisen jälkeen. Suru kuhajärkäleen menehtymisestä käsiini silloin oli todella koskettava eikä tunnetila varmastikaan täysin koskaan unohdu. Toisen tämän kauden aikana saaliiksi päätyneen kuusvitosen  kohtalo oli puolestaan päätyä uuniin ja sukutapaamisen juhlapöytään. Siihen ei ole paljon sanottavaa. Valikoivaa kalastusta harjoitettaessa pyrimme aina ottamaan saalista sen verran kuin tarvitsemme ja joskus ravinto saattaa koostua isommastakin yksilöstä. Tuona kyseisenä päivänä vapautimme monta normaalin kokoista ruokakalaa, joten eräänlaisessa tasapainossa kalamäärien suhteen pysyimme hienosti.

Syyskauden ykköskala.
Kaiken takana on taimen, joka ihanasti ravistaa. Jota kukaan ei voi vastustaa, hei nyt mä sanon sen.......
Mennyt syksy ja alkutalvi oli pitkästä aikaa suosiollinen taimenen kalastukselle lähes koko rannikolla. Heti alkusyksyn merkit ja juorut kertoivat, että nyt on taimenten vuosi. Ikäänkuin jatkumona loisteliaasti sujuneelle taimenen kevätkalastukselle saimme siis vielä antoisan syksynkin. Mikäli vielä tämän syksyn nippa nappa alamittaiset taimenet jäävät rannikollemme saattaa tuleva kevät olla todella kalaisa. On kuitenkin muistettava, että taimenen alamitta muuttuu siten, että alle 60 cm kalaa ei saa mukaansa ottaa. Siitä huolimatta uskon vahvasti tulevaan kevääseen.

Omat järjestetyt taimenretkeni suuntautuivat tänä syksynä Porkkalan, Porvoon, Loviisan sekä Ahvenanmaan vesille. Porkkalan kalastus oli suhteellisen saalisvarmaa kalastusta, vaikka tänä syksynä emme varsinaisia suurkaloja onnituneetkaan alueelta narraamaan. Paikalliset alueita lähes päivittäin sahaavat taimenaktivistit kertoivat varsinaisia suurpetoja luotojen tuntumissa kuitenkin oleskelevan. Kuulin tarinoita yli 20 minuuttia kestäneistä väsytyksistä kuin oienneista taimenkoukuistakin. Nämä asiat juuri tekevätkin taimenkalastuksesta niin jännittävää. Päivän käsikirjoitusta ei voi edes arvailla kalaan lähdettäessä.

Loviisan ja Porvoon taimenapajat olivat puolestaan pitkälti samanlaisia kuin aiemminkin. Pientä taimenta saimme saaliiksi niilläkin reissuilla jolloin tuntui siltä, että tänään ei todellakaan ole mikään purupäivä. Taimenen heittokalastus on harrastuksena lisääntynyt itäisellä Suomenlahdella ilahduttavasti. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että tällaiset vaativammatkin kalastusmuodot ovat löytäneet lisää harrastajakuntaa.

Suurin osa taimenpäivistäni vierähti kuitenkin Ahvenanmaan maisemissa. Nopeahkosti saavutettava saaristo on hyvinkin kalaisa ja alueen heittopaikat ovat yleensä visuaalisesti häkellyttävän kauniita. Myös saariston eläimistö luo oman lisänsä karuun maisemaan.
Syyskalastus sopii erinomaisesti juuri Ahvenanmaan tyyliselle alueelle. Joskus kelien ollessa haastavat on vain katsottava tuulen suuntaa ja hakeuduttava sektoreille jotka ovat ainakin osittain suojassa kovimmalta myräkältä. Tuulen kääntyessä myrskyn puolelle on tyypillistä, että kaloja ei tarvitse enää juurikaan etsiä tuulen puolelta, vaan parhaat ottipaikat löytyvät jonkinlaisten suojasaarten tai suojaavien kivikoiden takaosasta.
Ahvenanmaalla on myös mukava kalastaa sen vuoksi, että seisovien pyydysten määrä on todella pieni. Joissakin sisäsaariston uumenissa saattaa nähdä yksittäisen siikaverkon pyytämässä. Tällainen kotitarvekalastus on karuissa olosuhteissa enemmän kuin sallittua. Välisaaristossa kuulin paikallisilta, että kalaa saadaan verkoilla sangen helposti, joten suuremman verkkomäärän asettaminen pyyntiin ei ole perusteltua. Ja sitten vielä ihmetellään miksi minä alvariinsa juoksen siellä Ahvenanmaalla.

Ahvenanmaan taimenkalastus on ollut myös numeroiden valossa tuottoisaa. Kalapäiviä on kevätkalastus mukaanlukien kertynyt reilusti päälle kahdenkymmenen. Varsinaisia nollapäiviä on kuitenkin napsahtanut vain yksi. Tämäkin oli oikeastaan ansaittua, koska kysymyksessä oli uuden alueen ensimmäinen syksypäivä. Pari päivää myöhemmin kala-alueen löydyttyä tapahtumien määrä olikin jo valtaisa.

Taimenvieheistä.
Aikoinaan tein erä-lehteen testin rannalta heitettävistä meritaimenvieheistä. Kyseiseen testiin tilasimme paljon myös sellaisia vieheitä joita ei silloin ollut lainkaan Suomen markkinoilla. Erilaiset nokkalevyttömät vaaput sekä magneettisilla ominaisuuksilla painotetut muovivaaput olivat silloin ihmeteltävinä. Valtaisan viehekirjon läpi käytyämme havaitsimme joidenkin vieheiden soveltuvan aivan erinomaisesti myös veneestä tapahtuvaan heittokalastukseen. Silloin ykkösketjuun kuuluivat sandgrävlingen, gladsax, flutterstick, storm wobbler sekä grizzly häxen. Muistan tuolloin häxenin tuotanto-ongelmat sekä hankalan saatavuuden. Osittain tämän vuoksi viehe ei aikonaan voittanut kyseistä testiä. Emme yksinkertaisesti saaneet riittävää väriskaalaa testattavaksi vieheestä joka olisi lehden testivoittaja. Jokin aika tämän jälkeen kerroin kalakaverilleni vieheen ylivertaisuudesta sekä hankalasta saatavuudesta. Kaveri innostui asiasta niin, että aloitti kyseisen tyyppisen vieheen tekemisen. Nyt näitä supervieheitä , joilla suurin osa minun kalastusmatkojeni taimenista on saatu löytyy onneksemme myös kalastustarvikeliikkeistä.
Jaa että mikä se viehe sitten on? Arvauksia mallista, väristä ja nimestä saa heitellä vaikkapa facessa jos siltä tuntuu. Nyt tämä poika lähtee valmistautumaan seuraavaan rysävapaaseen maahan kohdistuvaan taimenmatkaan. Nyt äkkiä taimenkalaan. Jollei joulupöydässä ole punalihaista itse pyydettyä taimenta on kalastusopas pinteessä, sano Jamesson kun callewiinaa siemaili.

Kesäkalastus 2013

Kaikkien aikojen intiaanikesä on takana. Uskomaton aurinkoisten ilmojen jatkumo, joka ei tuntunut millään loppuvan, vaihtui lopulta koleiden luoteistuulten kautta alkavaksi syksyksi. Kesän kalastus piti sisällään paljon järvikalastusta, suurehkoja kaloja sekä kalastusta miellyttävien uusien tuttavuuksien kanssa. Heinäkuun loppupuolella pitämäni heittokalastuskurssi itä-Suomen kalastusoppaille Kuopiossa oli puolestaan kuin lomaa itselleni mainioiden kalavesien äärellä.

Kalastusta lämpimässä vedessä.
Keskikesän kalastuksesta muovautui merialueen osalta jatkuvaa virtapaikkojen etsimistä. Kalat tuntuivat passivoituvan lähes täydellisesti sellaisilla alueilla joissa vesi ei liikkunut tarpeeksi. Kun vielä nousu-ja laskuvesien vaihtelu oli varsin vaisua ei suuremmille sisäselille juurikaan tarvinnut lähteä petokaloja narraamaan. Myös syvänteissä oleskelevat petokalat tuntuivat paastoavan edellä mainituilla alueilla. Muutaman saaliiden puolesta hyvinkin vaatimattoman iltapiston jälkeen hylkäsin suurehkon osan tutuista merialueiden kesäpaikoista suunnaten veneeni keulan kohti virtaavia salmia sekä alueita jotka ovat kauempana jatkuvasta seisovasta vedestä.

Keski-kesän tempokalastus merellä.
Minkälaiseksi muodostuu mukava keski-kesän kalapäivä? Vuosikausia kesäkalastusta harrastaneena ja kehittäneenä olen päätynyt siihen, että paras kesäajan kalapäivä on sellainen johon kuuluu paljon kulkemista  sekä suuri määrä erilaisia kalapaikkoja. Tällaisessa kalastuksessa on hyvinkin paljon etua siitä jos plotterissa on riittävä määrä kalarasteja. Keskikesän kalojen käyttäytymismalliin kuuluu ilmiö jossa vieheen koukkuihin kiinni jäänyttä kalaa seuraa lukuisa määrä lajitovereita, etenkin ahventen osalta. Valitettavasti ahvenparvet hajoavat nopeasti ympäri venettä jolloin parhaan tuloksen saavuttaa heittämällä vain muutaman heiton. Tämän jälkeen matka jatkuukin kohti seuraavaa ruohojen ja kivikkojen muodostamaa kalojen suoja-aluetta mihin sitten jokunen heitto taas heitetään.
Kuhien kalastus oli parhaimmillaan matalahkossa, virtaavassa vedessä merialueilla. Virtapaikkojen etsinnän osalta auttaa ainakin jos tietää alueita jotka eivät jäädy kovin nopeasti talvella. Valitettavasti tällaiset, usein kapeahkot  merimerkein varustetut väylät ovat keskikesän aikaan hyvinkin vilkkaita veneliikenteen osalta. Tämän saimme havaita myös erään Ukrainalaisryhmän kanssa kun eräs innokas kaveri sai taatusti kauden suurinpansa siimansa päähän. Lähes kymmenmetrinen flipper-hyttivene ei juurikaan piitannut kireällä olevasta kelan jarrusta eikä jäykähköstä vavastakaan ollut saaliin väsyttämiseen.
Haukien kesäkarkelot olivat samalaiset kuin aina ennekin keskikesällä. Määrät ruovikkojen lähettyvillä ovat suuria ja aktiivinen pikkuhaukiin keskittyvä kalastaja saa päivän aikana väsytellä kaloja tuon tuostakin mikäli on tyytyväinen siihen, että isomukset eivät samoilla paikoilla oleskele. Isomuksia hamuava puolestaan etsii jyrkkiä kivikkoisia rinteitä ja on valmis kalastamaan jopa yli kymmenen metrin syvyydestä. Pienen poikkeuksen keskikesän hauenkalastukseen toi elokuun hivenen viileämpi ajanjakso jolloin kylmä vesi kumpusi ulompien kaislikoiden läheisyyteen. Silloin osaavat haukimiehet kampesivat jopa yli kympin kaloja veneisiinsä. Itse kävin tutustumassa viileään veteen pariin otteeseen siten, että metrin raja ylittyi komeasti. Paras tilanne oli kuitenkin kun kalastimme kaverini kanssa erästä syvänteen reunaa. Heitettyäni uuden lippa/jigiviritykseni kaislikon reunaan tunsin välittömästi kuinka pienehkö hauki nappasi kiinni. Samassa yhteydessä keskittymiseni hajosi kun veneen vieressä toisella puolella suurehko kala hyppäsi ilmaan. Kun seuraavaksi katsoin kohti pienen kalan vääntämää vapaani mieleni täyttyi kysymysmerkeistä. Arvioinko noin väärin kalan koon tärpistä, ajattelin. Sitten alkoikin valtaisa väsytystaistelu. Jokin suuri joka veti ei halunnut nähdä minua, ajattelin taas. Kovan tempomisen jälkeen valtaisa hauki näyttäytyi ensi kerran. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun havaitsin savagen haavini olevan liian pieni Suomalaiselle kalalle. Sanoin kaverilleni, että älä laita haavia vielä veteen, koska kala on otettava pujottamalla haavin havakseen. Seuraavaksi kala tuli aivan kuin kiusaa tehdäkseen aivan veneeni viereen. Valtaisia peto jonka ylös nostamiseksi täytyisi omata itämaisen presidentin voimat ajattelin. Pian tämän jälkeen Inkoon vesien kiistaton hallitsija sukelsi syvyyksiin. Tunsin kuinka vavastani hävisi järkäleen muodostama paine, mutta jäljelle jäi kuitenkin jotain. Kelattuani ylimääräisen siiman kelan puolalle vedestä nousi noin kiloinen rusikoitu hauki. Ilman suomuja oleva verinen, täynnä viiloja oleva syöttikala oli kuin rutkasti hävityn jalkapallo-ottelun tsempparipalkinto. Suurhauki oli siis nielaissut hauen kokonaan yhdellä imaisullaan. Tämän vuoksi tilanteessa oli jotain outoa. Olen ollut lukemattomia kertoja tilanteessa jossa hauki on pidellyt vieheessä kiinni olevaa kalaa poikittain suussa, mutta että nielaissut kokonaan, ei koskaan aiemmin.

Järvien taika-aika.
Itä-Suomen järvet ovat kuhajigaajien keitaita. Heinäkuun kalastus Kuopion lähettyvillä parilla suurella järvellä osoitti , että jigaajat tulevat joskus suuntautumaan tosissaan järvi-Suomeen. Epäilen, että muistini syövereistä ei tule koskaan häipymään luotaimeni välittämä kuva kuhaparvesta joka piirtyi eteeni Itä-Suomessa.
Etelä-Suomen lähettyvillä suurilla järvillä paras jigausaika koitti perinteisesti heinä-elokuussa. Parhaat saaliit ja helpoin kalastus koitti silloin kun kalat oleskelivat 4-8 metrin syvyydessä. Syönnöskalaparvet saalistivat tositarkoituksella etenkin silloin kun tuulet puhalsivat niin rajusti, että veneen ankkurointi oli hankalaa.
 Järvien jigikalatus on tullut tosissaan kalamiesten tietoisuuteen. Niin vertikaali kuin heittojigaajatkin ovat havainneet kumikalojen toimivuuden kuhille. Tulevaisuudessa onkin keskityttävä enemmän vastuulliseen kalastukseen myös järvijigaamisessa. Pari, kolme mittakuhaa riittäköön saaliiksi jokaiselle kalamiehelle. Tällä tavoin myös seuraavien vuosien saaliit turvataan.

Uusia vieheitä ja uusia tuttavuuksia.
Erilaisten hauki- ja kuhavieheiden suunnittelu ja testaaminen on tänäkin kesänä vienyt suurimman osan vapaa-ajastani. Antoisaa työtä , mutta pienellä palkkiolla. Sitä kutsutaan tietääkseni kutsumustyöksi mikäli palkkio on pieni. Vähän niinkuin jotkin taiteilijat jotka saavat rajattomasti sählätä. He ovat puolestaan boheemeja. Omasta mielestäni olen myös sangen boheemi, ainakin sellaiseksi tunsin itseni peruutaessani evinruden potkurin viattoman volkkarin takaoven läpi. Tekevälle sattuu sanotaan...
Uusien tuttavuuksien kirjo on veneessäni ollut tänäkin kesänä  valtaisan hieno. Maailmalla menestyneiden Suomalaisten kirjo on vaihdellut autourheilun jäämiehistä jalkapallon päämiehiin. Havaisin ,että kalastusmatka antaa kiireisille maailmanmatkaajille heidän kaipaamaansa rauhaa. Havaitsin myös, että urheilijat ovat nopeasti oppivia kalatajia ja jäävät helposti "koukkuun " kalastukseen. Tuskin unohdan jäämiehen lausetta kun kysyin että tuletko uudestaan syksymmällä kalaan." Tulisin mielelläni", hän sanoi," mutta kun on koko ajan jotain testejä".

Kevätkausi 2013 Bluewhite Safari

Hurjan Ahvenanmaan taimenleirin jälkeen alkanut kotivesien kalastus alkaa kevätkauden osalta olla päätöksessään. Taimenkalastus päättyi osaltani varsin nopeasti helleaallon lämmetettyä vesistön kalastukseen arveluttaviksi. Toki lämpimistäkin vesistä taimenia rantautui saamamiehille, mutta asiakkailleni suosittelin muita kalastusmuotoja paremman saalisvarmuuden takia.
Kalastus jakautui hauen, ahvenen sekä kuhankalastuksen ympärille. Hauki tuntuu juuri tällä hetkellä kiinnostavan suurinta osaa Suomalaisista kalastajista. Osaltaan tämä varmasti perustuu suuren saaliskalan pyydystämisen mahdollisuuteen, mutta myös siihen, että hauki on vihdoin löytänyt reittinsä kalamiesten ruokapöytään. Tuore välittömästi verestetty hauki joka fileoidaan päivän päätteeksi on helposti kokkailtavissa luomuruuan ystäville.

Haukihommia.

Hauenkalastus oli kevään aikana pelkästään jigillä ja yhdellä koukulla tapahtuvaa kalastusta. Lukumäärät olivat ajoittain suuria, vaikka viimevuotisiin keskiarvoihin emme tänä vuonna kevätkalastuksen osalta yltäneetkään. Osittain tämä johtui myös pitkään jatkuneesta jääpeitteestä minkä vuoksi ennen kutua tapahtunut kalastus jäi huomattavasti vähemmälle viime vuoteen verrattuna. Myös hauen koon osalta jäi syyskalastukseen petrattavaa, vaikka metrin mitta rikkoutuikin 8 kertaa kevään aikana. Maagiset kymppikiloiset odottavat edelleen kalamiehiä , joten syksyn reissuille kannattaa tätä suurhaukea lähteä yrittämään. Jigikalastus on hieno vaihtoehto perinteisemmille hauenkalastusmuodoille. Parhaimmillaan kalastus on paikoissa joihin on kerääntynyt suuria määriä erikokoisia haukia. Usein muilla uistimilla ainoastaan raapaistaan pintaa saalistamalla aktiivisimmat kalat pois jatkaen matkaa saman tien. Jigeillä kalastettaessa suurten metrihaukien saalistamiseen vierähtää ajoittain aikaa, koska kalat saattavat aktivoitua vasta sen innostavimman väriyhdistelmän nähtyään. Tietysti varsinaisen haukikelin osuessa kohdalleen myös suuremmat veijarit innostuvat puremaan vieheeseen välittömästi sen nähtyään. Parhaimmillaan jigit ovat kuitenkin silloin kun hauet eivät osoita kaikista suurinta aktiivisuuttaan ainoastaan seuraillen ja näykkien perinteisiä
haukivieheitä.
Yksittäisistä haukitapatumista paras taisi olla Puolalaisten kalamiesten kolmipäiväinen vierailu. Tavoitteena oli alunpitäen hauen perhokalastus, mutta varsin pian huomasimme haukien lähteneen kaislikosta kohti selkävesien kivikkomatalia. Perhot vaihtuivat jigeihin tällä kertaa tilanteen pakosta. Haukien lukumäärä oli suuri ja kirjasin +5kg:n haukia käyneen kahdessa veneessämme 24 kappaletta. Jostain syystä uskon puhelimen soiva Puolan suunnasta uudelleen varsin pian.

Ahventen kevät.

Jostain kumman syystä olemme tänä keväänä onnistuneet tartuttamaan normaalia suuremman määrän isokokoisia ahvenia. En itse usko ahvenkantojen yhtäkkiä parantuneen niin hurjasti että kiloisia ahvenia voisi ottaa tavoitteekseen joka reissulla. Uskon kuitenkin, että suurahventen tavoittaminen onnistui nyt normaalia kevättä paremmin lämpimien vesien takia. Oman lisänsä ahventen saavutettavuuteen toi luonnollisesti hauen jigikalastus. Ylimääräisenä bonuksena kilon molemmin puolin olevia ahvenia päätyi veneeseen lukuisia kappaleita.Vaikka vaihdoimmekin jigejä ottaessamme ahvenet kohdekaloiksi saimme vahinkoahventen osalta arvokasta tietoa niiden syönnösalueista sekä ottiajoista. Suurahvenia ei kovinkaan usein saada sattumalta, vaan niiden saalistamiseen pitää keskittyä aivan kuten muidenkin kalalajien osalta. Suurin ahven oli pituudeltaan huimat 49.5 cm. Painoltaan c/r kalaksi päätynyt isomus oli 1,6 kg. Ennen kutuaan kala olisi hätyytellyt jopa 2 kilon rajapyykkiä, jolloin olisimme voineet uskotella kalan päätyvän jopa suurimman meriahvenemme listoille. Kaikki kunnia suuresta ahvenesta kuitenkin kalan pyytäjälle, Ninni Kavonille joka tilanteessa tiesi mitä pitää heittää ja mihin suuntaan.

Kuhan alkukausi.

Varsinainen kuhankalastuksen huippusesonki on vasta tuloillaan, mutta joitakin onnistuneita kuhajigausretkiä on takana keväänkin osalta. Merellä tapahtunut kuhanjigaus oli parhaimmillaan ennen kutua toukokuun viikoilla 19-20. Joitakin suurempia kuhia väliltä 65-75 cm kävi katsomassa kaisla-venettäni myös sen sisäpuolelta, mutta yli 80 cm kaloja emme kevään aikana onnistuneet jallittamaan. Tämän jälkeen kuhat siirtyivät kutupaikoilleen merialueilla jolloin käytännössä lopetin näiden kalojen pyytämisen keskittyen kalastamaan kuhia järviltä sekä muita kalalajeja merialueita. Mereltä saatiin kuulemani mukaan varsin hyvin kuhaa vielä ennen rauhoitusajan (monilla paikoilla kesäkuu)alkuakin, mutta omalta osaltani en halunnut kalastaa kutupaikoilta kutevia kaloja vaikka laki olisi sen sallinutkin. Hieman kyllä ihmetyttää se, että kuhaa kalastetaan kutupaikoilta kutuaikaan oppaidenkin toimesta alueilla joilla on voimassa alkava kuturauhoitus. Mikäli kuhat aloittavat kutunsa toisin kun säädetyt rauhoitukset ajoitustensa osalta osoittavat voisivat kalamiehet  noudattaa ns maalaisjärkeä kalastuksen suhteen. Mikäli kuhat ovat kudullaan alueiden ensisijaisilla kutupaikoilla olisi järkevää kalastaa kuhaa vähempiarvoisilla alueilla. Kun perehdytään tarkemmin kalojen liikkeisiin voimme kalastaa kuhia myös alueita joilla ne eivät ole kutemassa. Nämä perusasiat olisi hyvä opetella kuhankalastuksessa kun ollaan kutuajan lähettyvillä saalista
hakemassa.
Kohti keskikesää.
Kuhankalastuksen huippusesonki järvillä on alkamassa. Kutunsa suorittaneet kuhat lähtevät syönnökselleen jolloin nälkäisiä kuhia on helposti kalastettavissa. Kaikki järvet eivät kuitenkaan ole valtavan hyviä kuhajärviä. Jotkut järvet ovat puolestaan hirvittävän oikukkaita antaen kalaa miten sattuu. Juuri kun tuntuu siltä, että nyt minä osaan tämän järven tuleekin takapakkia. Tämä ehkä on kuitenkin koko harrastuksen suola. Mikäli aina tietäisi saavansa kalaa jännitys harrastuksesta häviäisi varsin nopeasti. Oppaana toimimisen kautta olen kuitenkin pyrkinyt selvittämään juuri näitä hankalia tilanteita. Miksi jostakin kyseisestä paikasta ei saalista kerry vaikka pitäisi? Johonkin ne kalat ovat menneet. Mihin? Siihen pyrin antamaan vastauksia taas heinä-elokuun aikana, joten tervetuloa Bluewhite Safarin järjestämille kuhareissuille.

Taimenleiri, Ahvenanmaan välisaaristo

Huikea avovesikauden varsinainen avaus takana. Kahdella kaisla 550 veneellä toteutettu taimentapahtuma oli  ehkäpä mieleenpainuvin rajavesiemme sisäpuolella tapahtunut kalastusretki. Kelit olivat koko 9 päiväisen kalastuksen aikana suosiolliset. Mitään ylitse muiden olevaa hurjaa syöntipäivää emme olleet todistamassa, mutta kalastuksen tasaisuus yllätti positiivisesti. Ainuttakaan päivää ilman pilkkukylkistä lohikalaa emme olleet kokemassa. Meritaimenen kalastus on yleisesti ajateltu sellaisena kalastuslajina jossa ajoitusten ja tuurin on oltava kohdallaan mikäli saalista olisi saatavissa. Tällä kertaa taimenta löytyi mitä ihmeellisimmistä paikoista. Milloin kaislikosta  ja milloin kivikosta. Haasteen kalastukselle muodosti lähes päivittäin vaihtuva tuulen suunta. Juuri kun tuntuu siltä, että homma on hanskassa ja kalastuksesta ollaan tietävinään jotain huomataankin että ei tiedetä mitään. Taas on löydettävä uusi kalastusalue. Tälläkin kertaa kalastusalue löytyi kertaalleen sellaisesta paikasta joka oli jo aikaisemmin heitetty ja havaittu taimenten osalta tyhjäksi. Haukipaikka, sanottiin toisillemme ja jatkettiin eteenpäin. Kolme päivää myöhemmin taimenparvet olivat vallanneet paikat .

Mitä ovat hiipparit?
Meritaimenen heittokalastajat ovat täällä pääkaupungin lähistölläkin tottuneet siihen ,että ajoittain taimenet vain seurailevat vieheitä. Yleensä pääsemme näkemään vilaukselta kalan viime tingassa ennen kuin olemme nostamassa pyydintä kohti uutta heittoa. Mitä sitten onkaan tehtävissä kun näemme kalan seuraavan viehettä noin kolmekymmentä metriä ennen venettä? Tämänlaisen akvaariokalastuksen veneestä leopardikuvioista pohjaa peilaten mahdollistavat kevätpuhtaat Ahvenanmaan vedet. Pudotus, nopea kelaus ja muut tutut rituaalit läpi käytyämme huomaamme että kalat eivät hyväksy vieheitä. Joskus tietysti onnistaa, mutta näkökalastuksessa on vaikea säilyttää malttia etenkin viehettä pudoteltaessa. Usein pudotukset jäävät liian lyhytaikaisiksi jolloin kala ainoastaan koppaisee viehettä. Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista oli Peten viehettä seuranneet kaksi taimenta. Pienempi menetti mielenkiintonsa varsin nopeasti, mutta isompi reilun kolmen kilon kala ikäänkuin hypnotisointui Peten kalastuksesta. Taimen oli iskevinään vieheeseen useita kertoja, perääntyen aivan viime tingassa. Lopulta kala jäi seuraamaan Peten pilkkimällä tehtyjä vieheen nostoja pyörien rauhattomasti veneen ympärillä. Aikansa meitä viihdyttäen kala häipyi maisemiinsa jolloin Pete totesi taimenten olevan ihme hiippareita. Tämä nauratti tilanteessa kovasti ja otimmekin hiippari- sanan viralliseen käyttöömme. Hiippareita näkyi jokaisena päivänä. Minullekin sattui yksi heitto jolloin uuden forelli- gladiaattorin perässä uiskenteli kolme komeaa, lähes kolmen kilon hiipparia

Komeita meritaimenia.
Kaikille niille jotka ovat tottuneet mittailemaan taimeniaan 50 sentin alamittasysteemeillään voi kertoa, että en ottanut mittausvälineitä esille kertaakaan koko reissun aikana mitatakseni lakisääteistä mittaa. Kalojen keskikoko tuntuu välisaarisossa olevan eri luokkaa verrattaessa vaikkapa Porkkalan vesistöön. Kala olivat myös poikkeuksetta erittäin hyväkuntoisia kaikin puolin.Suurikokoisia kaloja pääsimme pitelemään siimojemme päässä useita kertoja. Kuten ensiluokkaiseen lohikalojen saalistamiseen kuuluu, niin meilläkin oli dramaattisia isojen kalojen viime hetken menetyksiä. Oli myös tärppi  jossa neloskoon gamakatsun koukku oikeni suoraksi. Ajoittain pääsimme tuntemaan suurtaimenten raivokkaan kovia vieheen runkoon suunnattuja tappoiskuja. Nämä tapahtumat eivät jätä mertsarimiestä kylmäksi. Suurimmasta veneeseen nostetusta taimenesta pääsi nauttimaan Artsi. Kala oli pituudeltaan 78 cm ja vaaka näytti tasan viiden kilon lukemaa.

Välisaariston taikaa.
Tämänvuotinen matkamme suuntautui akselille Sottunga, Seglinge ja Kumlinge. Kalastus on hivenen erilaista verrattaessa manner-Suomessa suoritettavaan kalastukseen. Hyvän näköisiä meritaimenpaikkoja on alueella rajattomia määriä. Suurin osa alueesta on kuitenkin täysin tyhjää, joten ilmaiseksi eivät kalat vieheiden päähän ilmesty. Ajoittain päivän aikana joutuu tekemään valtavia siirtymiä onnistuakseen saamaan liikettä vavan aihioon. Kuvaavaa heittopaikoille on myös joidenkin kalapaikkojen mataluus. Vene kopsahtelee kiviin tuon tuostakin ja itsekin jäin veneeni kanssa kiinni kivien väliin niin pahasti kahteen otteeseen, että oli hypättävä veteen irroittamaan kulkuneuvo matalikolta. Kivet ovat kuitenkin hyvinkin tasaisia ,laattatyyppisiä, joten suurempia vahinkoja ei hiljaa lipuvaan veneeseen päässyt tapahtumaan. En kuitenkaan suosittele alueella liikkumista suuremmalla veneellä tai ylipäätään kulkemista matalikoilla mikäli kovaa rutiinia veneen ohjailemiseen ei ole olemassa.

Saaliskalojen kirjo.
Vaikka pääsaaliskalamme olikin meritaimen vieheitä pureskelivat myös muutkin kalat. Suurin yllätys oli ehdottomasti vajaa kolmekiloinen merilohi, joka nappasi Vänskän gladiaattoriin sisälahden reunalta. Vertailtuamme kalaa meritaimeneen ja tarkasteltuamme pyrstön muotoa, pään muotoa sekä pilkutusta olimme kaikki yksimielisiä siitä, että kysymyksessä oli lohi. Muita vieheillä saatuja kaloja olivat hauet, kirjolohet sekä tietysti kolmipiikit. Siikaongella saimme siikojen lisäksi myös jokusen ahvenen.

Onnsitunut tapahtuma.
Oppaan onnistumisen kertoo yleensä tyytyväinen asiakas. Silloin kun reissu tilataan samalle paikalle seuraavalle vuodelle uudestaan saman tien voi kokea onnistuneesa. Tällä kertaa kaikki onnistui sen verran hyvin, että samat tyypit ovat vinguttamassa siimojaan välisaaristossa uudestaan taas ensi vuonna. Useampi kokenut kalamies rikkoi oman ennätyksensä meritaimenkalastuksessa leirillämme tänä vuonna. Saapa nähdä miten koukut oikenevat ensi kerralla ja miten korkealle viehe lentää taimenen suusta kun kalamies ja taimen taas kohtaavat välisaaristossa vuonna 2014.

jigikalastuspäivät

Yritykseni, BlueWhite safari oy tarjoaa nyt erinomaisen mahdollisuuden avovesikauden avaamiseen ja uutuusvieheiden testaamiseen. Ohjelmassa hauen ja kuhan jigikalastusta. Mikäli ihmetystä on herättänyt miten niitä useiden kymmenien haukien jigipäiviä toteutetaan kannattaa tulla paikan päälle.
Mitä tuloksellinen hauen jigikalastus vaatii? Mitä jigipäitä käytetään? Kuinka viehe saadaan tarvittaessa riittävän kevyeksi alle metrin vedessä?
Lähdöt inkoosta 21. 4 ja 11-12.5. Klo: 09.00 ja 14.00
Hinta 70 euroa/hlö sisältäen 3.5 tuntia hektistä kalastusta huippupaikoilla.

Veneeseen 3-4 hlöä kerrallaan. Paikalla myös mahdollisuus halpoihin viimevuotisten välineiden ostamiseen.