Vuodet eivät ole veljeksiä. Kalapaikat muuttuvat siinä missä alueiden kalastokin. Sain ikävällä tavalla konkreettisesti havaita rysäkalastuksen vieneen suuren osan isommista hauista mukanaan Inkoossa. Vaikka Inkoo onkin suurehko alue kalastaa, tiettyjen alueiden vuosikierto ja kalojen liikkeet ovat tulleet tutuiksi jo niin monen vuoden takaa, että havaitsin varsin pian jotain olevan vialla. Tämän vuoksi hauenkalastusmatkani suuntautuivat taas kauemmaksi kotikunnastani. Huomasin myös, että autoni trippimittarin kilometrit alkoivat olla kohtuuttoman suuret silloin kun puhutaan laadukkaasta hauenkalastuspäivästä. Toki näitä laadukkaitakin alueita on vielä olemassa, mutta nykyisellä isorysien ilmestymistahdilla Suomalainen hauenkalastus kuolee ikävä kyllä muutaman tulevan vuoden aikana. Samalla saavutetaan vesistöissä tilanne jossa petokalojen puute aiheuttaa enenevissä määrin kalatauteja. Tämä siitä syystä, koska ensiksi sairastuneita pieniä kaloja ei enää poistu petokalojen toimesta normaalina ravintona. Harmillista todeta, että Suomalainen kalatalous on todellisten amatöörien käsissä. Hyvä veli verkosto toimii siten, että 99% intressialueella toimivista jäävät lehtereille soittelemaan.
Vaikka kotivedet ja vähän niiden reunavedetkin alkavat olla tyhjäksi kalastettuja edellyttää oppaana toimiminen tietämystä siitä missä petokalat oleskelevat. Onnekseni olen mennä vuosina tutustunut niin laajasti vesialueisiin että vavat edelleen taipuvat kalastusmatkoillani. Hauenkalastuksen osalta kulunut vuosi jäi kauaksi edellisestä niin kalojen kokoluokan kuin määränkin suhteen. Yli metrisiä haukia vieraili veneessäni yhteensä 14 kappaletta. Näistä kaloista suurin osa päätyi saaliiksi kevät/kesäkalastuksen aikana. Syksykalastuksen vaisuus selittyy pitkälti sillä, että suurin osa kalastuspäivistä vietettiin meritaimenta kalastettaessa.
Kuhan-ja ahvenen kalastuksessa oli puolestaan positiivisia merkkejä näkyvissä. Ahventa saatiin ihan kuulopuheidenkin kautta kohtuullisen hyvin tänä vuonna ympäri Suomenlahtea. Ahvenmäärät ovat lisääntyneet hyvässä tahdissa kirkastuneiden vesien myötä. Tämä näkyy myös siinä, että erittäin hyvälaatuista rakkolevää löytyy nyt ympäri saaristoa. Suurahvenia onnistuimme tätäkin vuonna pyytämmän jonkin verran. Kirkkain tähti oli tietysti alkukesän 49,5 cm kutenut ahven, joka pysäytti digimittarin numerot 1.6 kg:n kohdalle. Yli 40 cm. ahventa saimme saaliiksi kolmelta eri merialueelta, joten kyseiset kalat kyllä kasvavat melkoiseen mittaan mikäli kalastuspaine ei muodostu liian suureksi. Tämä olisikin hyvä muistaa aina silloin kun ahvenen kalastus on helppoa. Kaikki oppaat suosivat vastuullista kalastamista joka perustuu siihen, että saaliiksi otetaan sen verran kalaa kuin mitä kerralla syödään.
Kuhien pyynnissä keskityimme mitä suurimmassa määrin kalastamaan alueilla joissa kaloja ei juurikaan tarvitse mittailla. Silloin kun kuhien keskikoko alkaa lähentelemään 55 senttiä on kuhan heittokalastus jigeillä parhaimmillaan. Itse pidän merialueella suurkuhan mittana 65 senttiä. Näitä vauraampia yli kuusvitosia kertyi kauden aikana reilusti toistakymmentä kumihavashaavini kannateltaviksi. Tällaisen isomman kuhan pettäminen jigillä on aina osoitus monesta onnistuneesta asiasta. Jigipään paino, vieheen koko- ja väri, perukkeen paksuus, kalapaikan valinta, ankkurointikulma sekä ennenkaikkea onnistunut vastaisku ja tartutus ovat yksityiskohtia joiden on oltava kohdallaan tapahtumassa. Kun kalaa sitten irrotellaan koukusta kaikki saattaa tuntua helpolta. Olisikin mukava tietää kuinka usein suurkuhat hylkäävät vieheen juuri sen vuoksi kun jokin edellä mainituista asioista ei vaan kalaa sillä hetkellä miellytä.
Todettakoon vielä, että näitä niin sanottuja suurkuhia otimme ravinnoksi kauden aikana kaksi kappaletta. Toinen kaloista sai jonkin sydänkohtauksen tai vastaavan eikä vain suostunut uimaan kohti syvyyksiä useita minuutteja kestäneestä elvytyksestä huolimatta. Tämä sairas yksilö palautti silloin mieleeni Lohjanjärvellä veneellä yliajamani kuhan. Myös tätä valtavaa suurkuhaa pyrimme elvyttämään uintikuntoonsa useita minuutteja kuvaamisen jälkeen. Suru kuhajärkäleen menehtymisestä käsiini silloin oli todella koskettava eikä tunnetila varmastikaan täysin koskaan unohdu. Toisen tämän kauden aikana saaliiksi päätyneen kuusvitosen kohtalo oli puolestaan päätyä uuniin ja sukutapaamisen juhlapöytään. Siihen ei ole paljon sanottavaa. Valikoivaa kalastusta harjoitettaessa pyrimme aina ottamaan saalista sen verran kuin tarvitsemme ja joskus ravinto saattaa koostua isommastakin yksilöstä. Tuona kyseisenä päivänä vapautimme monta normaalin kokoista ruokakalaa, joten eräänlaisessa tasapainossa kalamäärien suhteen pysyimme hienosti.
Syyskauden ykköskala.
Kaiken takana on taimen, joka ihanasti ravistaa. Jota kukaan ei voi vastustaa, hei nyt mä sanon sen.......
Mennyt syksy ja alkutalvi oli pitkästä aikaa suosiollinen taimenen kalastukselle lähes koko rannikolla. Heti alkusyksyn merkit ja juorut kertoivat, että nyt on taimenten vuosi. Ikäänkuin jatkumona loisteliaasti sujuneelle taimenen kevätkalastukselle saimme siis vielä antoisan syksynkin. Mikäli vielä tämän syksyn nippa nappa alamittaiset taimenet jäävät rannikollemme saattaa tuleva kevät olla todella kalaisa. On kuitenkin muistettava, että taimenen alamitta muuttuu siten, että alle 60 cm kalaa ei saa mukaansa ottaa. Siitä huolimatta uskon vahvasti tulevaan kevääseen.
Omat järjestetyt taimenretkeni suuntautuivat tänä syksynä Porkkalan, Porvoon, Loviisan sekä Ahvenanmaan vesille. Porkkalan kalastus oli suhteellisen saalisvarmaa kalastusta, vaikka tänä syksynä emme varsinaisia suurkaloja onnituneetkaan alueelta narraamaan. Paikalliset alueita lähes päivittäin sahaavat taimenaktivistit kertoivat varsinaisia suurpetoja luotojen tuntumissa kuitenkin oleskelevan. Kuulin tarinoita yli 20 minuuttia kestäneistä väsytyksistä kuin oienneista taimenkoukuistakin. Nämä asiat juuri tekevätkin taimenkalastuksesta niin jännittävää. Päivän käsikirjoitusta ei voi edes arvailla kalaan lähdettäessä.
Loviisan ja Porvoon taimenapajat olivat puolestaan pitkälti samanlaisia kuin aiemminkin. Pientä taimenta saimme saaliiksi niilläkin reissuilla jolloin tuntui siltä, että tänään ei todellakaan ole mikään purupäivä. Taimenen heittokalastus on harrastuksena lisääntynyt itäisellä Suomenlahdella ilahduttavasti. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että tällaiset vaativammatkin kalastusmuodot ovat löytäneet lisää harrastajakuntaa.
Suurin osa taimenpäivistäni vierähti kuitenkin Ahvenanmaan maisemissa. Nopeahkosti saavutettava saaristo on hyvinkin kalaisa ja alueen heittopaikat ovat yleensä visuaalisesti häkellyttävän kauniita. Myös saariston eläimistö luo oman lisänsä karuun maisemaan.
Syyskalastus sopii erinomaisesti juuri Ahvenanmaan tyyliselle alueelle. Joskus kelien ollessa haastavat on vain katsottava tuulen suuntaa ja hakeuduttava sektoreille jotka ovat ainakin osittain suojassa kovimmalta myräkältä. Tuulen kääntyessä myrskyn puolelle on tyypillistä, että kaloja ei tarvitse enää juurikaan etsiä tuulen puolelta, vaan parhaat ottipaikat löytyvät jonkinlaisten suojasaarten tai suojaavien kivikoiden takaosasta.
Ahvenanmaalla on myös mukava kalastaa sen vuoksi, että seisovien pyydysten määrä on todella pieni. Joissakin sisäsaariston uumenissa saattaa nähdä yksittäisen siikaverkon pyytämässä. Tällainen kotitarvekalastus on karuissa olosuhteissa enemmän kuin sallittua. Välisaaristossa kuulin paikallisilta, että kalaa saadaan verkoilla sangen helposti, joten suuremman verkkomäärän asettaminen pyyntiin ei ole perusteltua. Ja sitten vielä ihmetellään miksi minä alvariinsa juoksen siellä Ahvenanmaalla.
Ahvenanmaan taimenkalastus on ollut myös numeroiden valossa tuottoisaa. Kalapäiviä on kevätkalastus mukaanlukien kertynyt reilusti päälle kahdenkymmenen. Varsinaisia nollapäiviä on kuitenkin napsahtanut vain yksi. Tämäkin oli oikeastaan ansaittua, koska kysymyksessä oli uuden alueen ensimmäinen syksypäivä. Pari päivää myöhemmin kala-alueen löydyttyä tapahtumien määrä olikin jo valtaisa.
Taimenvieheistä.
Aikoinaan tein erä-lehteen testin rannalta heitettävistä meritaimenvieheistä. Kyseiseen testiin tilasimme paljon myös sellaisia vieheitä joita ei silloin ollut lainkaan Suomen markkinoilla. Erilaiset nokkalevyttömät vaaput sekä magneettisilla ominaisuuksilla painotetut muovivaaput olivat silloin ihmeteltävinä. Valtaisan viehekirjon läpi käytyämme havaitsimme joidenkin vieheiden soveltuvan aivan erinomaisesti myös veneestä tapahtuvaan heittokalastukseen. Silloin ykkösketjuun kuuluivat sandgrävlingen, gladsax, flutterstick, storm wobbler sekä grizzly häxen. Muistan tuolloin häxenin tuotanto-ongelmat sekä hankalan saatavuuden. Osittain tämän vuoksi viehe ei aikonaan voittanut kyseistä testiä. Emme yksinkertaisesti saaneet riittävää väriskaalaa testattavaksi vieheestä joka olisi lehden testivoittaja. Jokin aika tämän jälkeen kerroin kalakaverilleni vieheen ylivertaisuudesta sekä hankalasta saatavuudesta. Kaveri innostui asiasta niin, että aloitti kyseisen tyyppisen vieheen tekemisen. Nyt näitä supervieheitä , joilla suurin osa minun kalastusmatkojeni taimenista on saatu löytyy onneksemme myös kalastustarvikeliikkeistä.
Jaa että mikä se viehe sitten on? Arvauksia mallista, väristä ja nimestä saa heitellä vaikkapa facessa jos siltä tuntuu. Nyt tämä poika lähtee valmistautumaan seuraavaan rysävapaaseen maahan kohdistuvaan taimenmatkaan. Nyt äkkiä taimenkalaan. Jollei joulupöydässä ole punalihaista itse pyydettyä taimenta on kalastusopas pinteessä, sano Jamesson kun callewiinaa siemaili.
