Kevätkausi 2014
Normaalia pidempi kevätkausi on nyt kesäkuun koittaessa takana päin. Leudon talven takia taimenkaudesta muodostui kevään osalta todella pitkä. Maaliskuun alkupuolesta lähtien alkanut pilkkukalojen perässä juokseminen oli kyllä hyvin anoisaa, vaikka viileämmät jaksot osoittautuivatkin ajoittain hyvinkin haastaviksi.  Vaikka taimenkausi olikin vielä käynnissä alkoi kiinnostus myös muita petokaloja kohtaan olla polttavaa luokkaa. Ahven ,siika, hauki ja kuha olivat kaikki otillaan. Taimenvimmasta oli siis pakko päästä eroon, vaikka lääkityksen kautta.

Taimen.
Kevään ykköskala on meritaimen. Kun todellinen  kiihko taimenten metsästykseen iskee tuntuu joskus siltä, että vähäinenkin jäljellä oleva järki lähtee. Etenkin välisaariston tutkimattomat saaret ovat alati mielessä. Merikortit kuluvat käsissäkin sitä vauhtia,että papereiden luulisi olevan satojen vuosien ikäisiä. Kevään pariviikkoinen meritaimenleiri välisaaristossa tarjosi jälleen unohtumattomia muistoja. Rikkonaisten kelien sävyttämä jakso tarjosi helppoja kalaisia päiviä , mutta mitä tehdä kun herää toukokuussa täysin lumisen maan hohkaessa kylmyyttään? Onneksi näinä hyvinkin vaikeina päivinä onnistuimme käyttämään taimenia veneessä ihmeteltävinä. Valtavan kuumat. lähes tuulettomat päivät olivatkin sitten aivan oma tarinansa. Eräänäkin päivänä parin tunnin aikana vieheet kiinnostivat niin hyljettä, merikäärmettä kuin jättiahveniakin. Erikoista koettavaa taimenvesillä on taatusti vieheen peräässä uiva hylje. Vettä edellään puskeva ja aaltoa nostattava hylkeen pää saa ajatukset poukkoilemaan joka suuntaan. Haluaisinko kokea hyljetärpin vai olisiko koukkuun kiinni jäänyt otus epämiellyttävä irroitettava. Onneksi elukka päätti viime hetkellä hylätä tarjouksen ja uida matkoihinsa.
Suuremmat taimenet onnistuivat tänä vuonna välttämään pakollisen kuvaushetken. Vaikka eräskin viisikiloisen kalan tartutus onnistui, niin keinot vieheiden pois sylkäisyyn olivat välisaariston helmien hallussa. Hienointa kalastuksessa oli kuitenkin se, että niitä mahdollisuuksia isojen narraamiseen tasaisesti ilmaantui. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, joten suurimmiksi punnituiksi kaloiksi jäivät tämän kevään osalta vajaan neljän kilon taimenet.

Hauki.
Aikainen kevät sai haukimiehet aktiivisiksi ympäri avoimen Suomenlahden. Kuten aikaisempinakin varhaisina keväinä , niin tänäkin vuonna hauet oleskelivat kala-alueittain valtavina laumoina. saadessasi yhden hauen oli enemmän kuin todennäköistä, että vapa taipuu nopeasti uudelleenkin. Ruovikoiden ulkopuolella kutuaan odotteleville hauille maistui etenkin uudet hauki-shadit. Vaikka hauet olivatkin usein hirvittävällä purulla, niin väreistä ne osasivat olla yllättävänkin tarkkoja. Väärän värin valittuaan kalastaja sai yleensä ainoastaan näköhavaintoja kaloista. Syönnin ja värin osuessa kohdalleen saatoivat haukipäivät olla kuitenkin numeroiden valossa tyrmääviä. Tällä hetkellä osa kaloista päivystää edelleen kaislikoiden kupeessa osan kaloista muutettuaan puolestaan kivikoiden lähettyville. Jigihaukien pyytäjien huppupäivät ovat siis ovella ja seuraavien kolmen viikon aikana vavat taatusti kumartavat osaavien jigaajien käsissä.

Ahven.
Reissuillamme emme tänä vuonna vielä ole keskittyneet ahvenen pyyntiin. Siksi tunttukin hivenen erikoiselta, että yli puolentoista kilon yksilöitä on kameran edessä esitelty jo lähemmäs kymmenen kappaletta. Jigaajien etuna tavalliseen hauenkalastukseen on mielestäni suurten sattuma-ahventen sekä kuhien saamisen mahdollisuus. Tänä vuonna sekään ei riittänyt, vaan yhdelläkin itäisellä merialueella suunnatulla reissulamme spinnebeittiä nakersi 1.6 kg:n ahven. Silloin kun kohdekalana on kapeakatseisesti hauki tuntuvat muut kalat jotenkin vähemmän arvostettuina vahinkoina. Tästä sairaudesta on päästävä eroon ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että edellä mainittu komea ahven on reissujemme osalta toukokuun kuukauden kala tittelin saava otus.
  Todettakoon tässä yhteydessä, että ainottakaan suurahventa emme ottaneet ruokakaloiksi, vaan niiden tehtävänä on jatkaa vesistöissään vahvoina suvunjatkajina. Järvijigauksissa sopivan kokoisia ruoka-ahvenia on päätynyt saaliksi varsin helposti. On ollut mukavaa todeta lähes kaikkien käymieni järvien osalta ahventen voivan määrällisesti hyvin. Vielä kun saisi ahvenillekin jonkin alamitan tai saaliskiintiön, niin nuo parikiloiset yksilöt eivät olisi niin hirvittävän harvinaisia. Käynti Hollantiin tai Tanskan salmiin avaa monen Suomalaisen kalastajan silmät. Siellä suurahvenet ovat sangen yleisiä veijareita joiden pyytämisessä noudatetaan määrien osalta tarkkoja säännöksiä.

Kuha.
Vaikka olekin kalastanut tänä vuonna paljon meritaimenta ja haukea olen hinannut veneeseeni useita kymmeniä yli kuudenkymmenen sentin kuhia..... Kalavale nro 1. En suoralta kädeltä muista milloin olisin kalastanut yhtä vähän kuhaa kuin tänä keväänä. Suurimpana syynä vähäisyyteen on tietenkin se, että kaikkea ei vaan yksinkertaisesti ehdi tehdä. Osittain kuha on jäänyt vähemmälle myös sen vuoksi, että kalojen totaalinen häviäminen Pikkalasta on ikäänkuin vieroittanut minut keväiseltä kuhan kalastukselta. Etenkin merialueet olen jättänyt kuhien osalta tämän vuoden kalastukselta parin reissun osalle. Ehkäpä olisikin viisainta antaa kuhille merialueilla pidempi rauhoitusaika. Mielestäni touko-kesäkuun mittainen totaalirauhoitus kutupaikkojen läheisyydessä olisi tervetullut lisä Suomalaiseen kalastuskulttuuriin. Järvikuhia olen kuitenkin käynyt katsastamassa muutaman kerran. Pienemmät järvet ovat kuhanjigaajan valinta kevätkaudelle. Mielessäni väijyy vieläkin se hiljainen hetki kun v-shad jigi pomppasi ulos jättikuhan suusta. Onneksi kyseisen kalan tartuttaja ei istu tässä koneen ääressä tarinaa kirjoittamassa. Hei Pete, oletko jo selvinnyt menetyksestäsi? Katseleppa kuvaa suurehkosta kuhasta tuossa vierellä. Vaikka kuha onkin sangen suurikokoinen , niin oletettavasti menettämäsi kala voisi olla tuon kalan äiti.

Taimenkausi välisaariston osalta avattu . Alkukevään säät koettelevat ajoittain retkeileviä , intohimoisia seikkailukalastajia toden teolla. Ensimmäinen pari viikkoa sitten toteutettu taimentapahtuma oli  avauspäivien osalta kuin parastakin kevätkalastusta. Kalat löydettiin siten, että osa kaloista uiskenteli varsinaisilla kevätpaikoillaan, matalien lahtien kivikoissa. Toinen osa kaloista oli puolestaan edelleenkin syvänteiden reunoilla. Tällaiset suoraan syvää , suojatonta vettä lähellä olevat kalapaikat luonnehdin enemmäkin syys-ja talvipaikoiksi. Silloin kun kalat ovat hajallaan erilaisissa elinympäristöissään tarvitaan oppailta nopeita siirtymiä. Kalastimmekin edellä mainitun tyylisiä alueita lähes vuorotellen. Kuten meritaimenkalastukseen yleensäkin, myös tällä kertaa pääsimme todistamaan sen tosiasian ,että ilmaan hyppivää kalaa on vaikea hallita. Mikäli kala vielä samanaikaisesti ui kohti venettä kovalla vauhdilla loikkien ilmassa alvariinsa on kalamiehellä tekemistä. Hyvin usein nämä ilmassa viihtyvät veijarit onnistuvat ravistelemaan vieheen suupielestään ansaiten siten oman vapautensa. Kalamies jää tuijottamaan vieheensä koukkuja sekä pohtimaan vapansa joustavuutta.
Kahden ensimmäisen päivän jälkeen heräsimme aamulla hirvittävän kovaan tuuleen. Myös ei toivottu lumipeite värjäsi maan kylmän valkoiseksi hankaloittaen kaikkea veneilytoimintaa. Yritimme toki kalastaa vielä varsinaisissa extreme-olosuhteissakin, mutta lopulta sitten vetäydyimme mökin suojaan odotellen kelien paranemista. Tällä kertaa kelit pysyivät huonoina, mutta lohikalastukseen perehtyneet tietävät sen, että kaikki päivät eivät ole muutenkaan ottipäiviä.
Seuraava taimenreissu oli kahden viikon kuluttua edellisestä. Jännityksellä odottelin miten säätilat tulevat tällä kertaa heittokalastajia suosimaan. Matkatessamme saaristolautalla kohti määränpäätä meri oli hyvinkin houkuttelevan ja kalastukseen soveltuvan oloinen. Onneksemme kelit pysyivät suhteellisen suotuisina tällä kertaa koko nelipäiväisen vierailumme ajan.
Missä kalat?

Avauspäivämme oli tarkoitettu alunperin siian onkimiseen rannalta. Lauttamme oli perillä siten, että aikaa onkimiseen ennen pimeää olisi vain kolmisen tuntia. Päätimme kuitenkin nopeasti jo lautan saapuessa satamaan käyttää tämänkin ajan meritaimenen kalastukseen. Tämä lähinnä sen vuoksi, että jos ne kelit kuitenkin muuttuvat huonommiksi. Vene oli nopeasti valmiina vesille ja pian olimmekin jo kalastamassa  ulkosaariston suojaisimpia lahtia. Ei nykäystäkään mistään. Viimeinen ajattelemani kalapaikka oli tuulelta lähes suojassa oleva syvän veden lähistöllä oleva kiviriutta. Tämä itään päin aukeava rakkoleväkivikko oli vetänyt puoleensa ainakin kaksi taimenta joista toinen päätyi veneeseemme asti kuvattavaksi. Reissu oli siis alkanut sangen lupaavasti. Seuraavana päivänä tästä sitten parantamaan, ajattelin. Mikäli tuossa ajassa löytäisi kaksi taimenta voisi kokonaisesta aurinkoisesta kevätpäivästä odottaa paljon enemmänkin.

Aaamiaisen jälkeen aloitimme kalastuksen suojaisemmista sisälahdista. Vaikka heitimme ja heitimme paikkaa vaihtaen emme saaneet kontaktia kaloihin. Yritimme useitakin plotattuja taimenpaikkoja sekä viime vuoden kevätkalastuksessa oivallisiksi osoittautuneita sisälahtia vaihtaen vieheitä laidasta laitaan. Tyhjää täynnä. Missä ihmeessä ne kalat ovat, ajattelin. Onnistuvatko ne kuitenkin piiloutumaan minulta täysin? Ei seurioita eikä "hiippreita". Ei napsuja, nykyjä sen kummemmin kuin pukkauksiakaan. Ankkuroituani veneen jälleen kerran tyhjään kevätpaikkaan päätin mennä vielä suojaisimpiin lahtiin. Nyt alettiin puhua jo lähes haukiluokan sisäpesistä. Halusin löytää vielä lämpimämpää vettä ja alueen jossa syvältä tuleva kylmä vesimassa ei pääsisi muiodostamaan minkäälaisia virtauksia veteen. Sormeillessani plotteria havaitsin viime vuodelta yhden kalamerkin hyvinkin kaukana tähän asti kalastamistamme paikoista. Kun kysymyksessä oli vielä paikka joka ei viime vuonnakaan suurempia kalaparvia kerännyt olin jättänyt sen vähemmälle huomiolle.

Saavuttuamme alueelle tunsin poskillani hivenen lämpimämpää ilmaa. Myös veden väri oli täydellinen ja mieto tuulikin ainoastaan paransi tunnelmaa. Ihmettelin ääneen, että miksi emme onnistuneet täällä viime vuonna paremmin. Artsi puolestaan vastasi siihen sanomalla, että täällä haisee kala. Veneemme oli lipunut ainoastaan muutaman metrin kunnes ensimmäinen meritaimen vilahti uistimen perässä. Kaveri huuteli keulasta, että ankkuroisimme veneen siihen, mutta itse halusin vielä jatkaa lipumista. Lähes välittömästi keulasta kuului tuttu nyt on, huuto. Kala ilmassa yhtenään. Huomasin kuitenkin kalan väristä, että kysymyksessä ei ollut taimen. Reilu kilon painoinen kirjolohi. Hyvä ruokakala ajattelin. Oranssiselkäinen gladiaattori- viehe on aiemminkin ollut kirjolohien mieleen. Kaverien piiskatessa rantakivikkoa heitin itse ohjaamisen lomassa vieheeni kohti selkävettä. Uistimen pudptessa vedenpintaan sitä revittiin ja tökittiin useamman kalan voimin eri suuntiin. Hetkeä myöhemmin yksi kaloista jäi koukkuun kiinni. Kelatessani vieheessä kiinni olevaa kalaa lähemmäksi huomasimme valtavan kalaparven seuraavan tapahtumaa. Hivenen pienemmistä kaloista kauempana näytelmää seurasi suurikokoinen, arviolta neljäkiloinen meritaimen. Nostaessani kalan veneeseen muut kalat suuntasivat uintinsa veneen ympärille. Pian alkoivat vavat taipua toden teolla. Sekaparvissa oli niin kirjolohia kuin meritaimeniakin. Alamittaiset meritaimenet vapautimme varovasti kirjolohien päätyessä ruokapöytään. Harmiksemme havaitsimme isojen kalojen olevan jälleen kerran  pienempikokoisia älykkäämpiä. Muutaman isomman kalan saimme vieheisiin nappaamaan, mutta emme onnistuneet niitä saamaan kuvattavaksi asti. Tällaisessa "akvaariokalastuksessa", missä koko tilanteen tartutuksesta lähtien pääsee näkemään on kyllä nautittava, vaikka isommat kalat ei veneeseen asti päätyisikään. On silti sanottava, että tilanteet joissa useampi yli 60 senttinen meritaimen samanaikaisesti viehettä seuraa kohti venettä ovat kiusallisia. Emme yksinkertaisesti keksineet millä olisimme näitä veijareita huiputtaneet. yhdessä vaiheessa kokeilimme jopa siikaonkea saadaksemme aikaiseksi mahdollisimman suuren hässäkän, mutta silläkään emme kaloja saaneet.
Lopulta päivän kalasaalis oli jo sen verran suuri, että päätimme suunnata ruokailun pariin.

Seuraavana päivänä aloitimme kalastuksen eri saaresta ja eri kalastusluvalla. Kalastimme tuttuja, aiemmilta vuosilta saalisvarmoja alueita ilman minkäänlaista tulosta. Lopulta kävimme vielä yhdessä haukipaikassakin etsimässä taimenta, tai mitä tahansa kalaa, mutta emme onnistuneet. Lopulta ajattelimme mennä katsomaan mikäli eiliset nähdyt suurtaimenet olisivat vielä asemissaan samalla suojaisella lahdella. Ankkuroituani veneen huomasimme pian joidenkin kalojen pintovan heittoetäisyydellä. Vaikka kalat olivatkin aktiivisia niiden ruokahalut vieheitä kohtaan olivat huonot. Kesti oman aikansa ennenkuin ensimmäinen kala ampui kiinni. Pyristelevä kala aktivoi muutkin kalat otilleen ja siten sama ralli oli päällä kuin edellisenäkin päivänä. Kalat vaativat kuitenkin aktiivista vieheen värin vaihtoa. Mikäli jokin väri oli jo moneen kertaan nähty eivät kalat siihen ottaneet. Toinen keulamiehitösrämme, Janne kalasti kuitenkin uskollisesti pienellä 20 grammaisella punamustalla gladiaattorilla. Yksi pitkistä vieheen pudotuksista osui kohdalleen jolloin arvioitu nelikiloinen kirjolohi ampui siihen kiinni suunnaten välittömästi ilmojen tielle. Lyhyessä siimassa poukkoileva kala osasi kyllä metkunsa hyvin ja vapautti itsensä koukuista varsin nopeasti. Taas menetimme suurimman kalamme. Tämän jälkeen näimme vielä useita isompikokoisia kaloja ja itsekin pudotin yhden todella harvapotkuisen isomuksen. Aina ne isot eivät vaan tule maaliin asti. Se ,että niitä pääsee näkemään ,yrittämään ja pelkästään se, että tietää niitä siellä olevan on kuitenkin se tärkein asia.
Viimeisen päivän aamuna tuuli oli kääntynyt pohjoisen puolelle. Kalastus vaikeutui huomattavasti , jolloin kalat ainoastaan yhtä Artsin saamaa pienehköä taimenta lukuunottamatta ainoastaan näykkivät ja seurailivat vieheitä. Tuulen yltyessä myös vesi alkoi alueella sekoittua. Isomukset olivat vielä paikalla ja eräänkin kerran useampi yli kaksikiloinen taimen pyrähti veneemme viereen gladiaattorien kiinnostamina. Lopulta hyväksyimme sen, että suurempien taimenten saantiin annettiin tällä kertaa hyvät mahdollisuudet, mutta emme onnistuneet niitä käyttämään hyväksi. Lakki pois päästä, kumarrus merelle päin ja ensi kerralla uudestaan.

Reissun huvittavi hetki koitti tällä kertaa toisen kalastuspäivän jälkeen. Meiltä kyseltiin puhelimitse kuvia kaloistamme, jolloin Janne päätti lähettää vastaukseksi kuvan siianpyynnin yhteydessä saamastamme simpusta. Täytyy sanoa, että oli varsinainen osu ja uppos lähetys, koska tämän jälkeen Jennen puhelimeen tuli kuvia ihan eri luokan simpuista. Ja kaikilla oli niin mukavaa....
Välisaaristo ja meritaimenet jotka minua nöyryyttivät: I"ll be back.