www.bluewhitesafari.fi - Kalaopaspalveluita pitkällä kokemuksella. Tutustu myös Peter Lahden suunnittelemiin kalastusvälineisiin.


maanantai 25. helmikuuta 2013

Kaisla 550 heittokalastusveneeksi.

Kaislan 550 avovene on sisustukseltaan minun suunnittelemani vene. Viime vuonna koekäytössä ja jopa koeajorekisterissä aikansa ollut vene tuli siis tuotantoon kaudelle2013. Heittokalastusveneen ominaisuuksista varsinainen tietopaketti nyt.
Puoliliukuvana veneenä kaisla 550 ei omaa suurempaa liukukynnystä lainkaan. Tämä ominaisuus antaa mahdollisuuden ajaa juuri sellaisella nopeudella kuin kuljettaja haluaa. Veneen keulaosa on tehty erittäin leveäksi ja muutenkin massiivisen kokoiseksi. Massiivinen keula tarjoaa oivalliset tilat kalastukseen, mutta veneen ominaisuuksista puhuttaessa keula tarjoaa hyvinkin vakaan asennon ajettaessa tuulisissa olosuhteissa. Veneen keula ei vastatuuleen ajettaessa hakkaa tai heilu, joten ajon aikana voi erinomaisesti istua myös keulassa .Hieman jopa ylisuuren näköinen keula pitää myös roiskevedet veneen ulkopuolella joten kyydistä on myös mahdollista nauttia kuivissa olosuhteissa. Veneen laitakorkeus on optimi Suomalaiseen kalastukseen. Laidat toimivat siten että kalastajalla on mahdollisuus nojata niitä vasten jolloin saamme hieman tukea kalastettaessa kovemmassa tuulessa. Korkeus mahdollistaa kuitenkin vaikkapa käsien pesemisen siten että veteen ei juurikaan tarvitse kurkoittaa. Pienen pulpetin suojiin kalastaja pystyy kätkemään lähes kaiken tarpeellisen. Pulpetin lasi toimii riittävänä tuulenhalkaisijana mikäli ajaminen tapahtuu istualtaan vaikkapa kylmään vastatuuleen. Elektroniikka kannattaa mielestäni asentaa pulpetin yläkaiteeseen mistä niiden säätäminen haluttuun asentoon onnistuu helposti. Veneen takaosa on leveä mikä puolestaan mahdollistaa vaikkapa kolmen henkilön istumisen takapenkillä. Veneen kellukkeet sijaitsevat veneen laitojen yläosassa ,keulassa sekä aivan veneen takaosassa kiinteän tankin molemmin puolin. Tällä kellukkeiden sijoittamisella on haettu käyttöön maksimaalinen avotila joka ei kalastettaessa todellakaan lopu kesken.
Ominaisuudet kalastukseen.
Heittokalastaja haluaa tilaa. Mikäli kalastaja joutuu väistelemään kaiteita tai on muuten ahtaissa olosuhteissa osa kalastuksen nautinnosta häviää..Keulaan tekemältänii heittotasolta pääsee halutessaan kalastamaan jopa 3 heittokalastajaa samanaikaisesti. Vaikka keulaan olisikin ahtautunut samaaikaisesti maksimimäärä heittäjiä pitää vene tasapainonsa erinomaisesti. Veneen takaosa tarjoaa puolestaan erinomaiset tilat kahdelle kalastajalle , joten kaisla 550 tarjoaa erinomaiset heittokalastusmahdollisuudet jopa viidelle kalastajalle samanaikaisesti. Ankkuroitu vene pitää sijaintinsa hienosti kun kiinnitys tapahtuu perän sivulla olevasta knaapista. Tämä paikallaan pysyvä vene on erinomaisen tärkeä piirre etenkin kalastettaessa kuhaa.
Kalastusveneeksi valmistatautuakseen veneeseen viritetään tietenkin vielä vapaputkia ja muita kalastajan omiin mieltymukseen perustuvia lisäyksiä, mutta suuren avotilan takia siihenkin on loistavat mahdollisuudet.

Moottoriksi valitsin 50 hv e-tecin. Evinrude on erittäin toimintavarma kone joka on hyvin tärkeää silloin kun puhutaan ammattikäytössä. Evinrude on myös kevyt painoltaan ja omaa erittäin nopean laturin esimerkiksi keulamoottorin akuille. Pitkä huoltoväli (300 tuntia) puolestaan mahdollistaa useimmille veneilijöille huoltovapaan kesän.
Veneestä kiinnostuneille potentiaallisille hankkijoille pystyn sovittaessa järjestämään koeajon sekä tilaisuuden heittokalastusveneeni näkemiseen käytännön tilanteessa. Mikäli nyt tuntuu siltä että tällainen on hankittava kannattaa toimia nopeasti niin veneen saa vielä käyttöön ennen kevättä.
Yritykseni toimii tiiviissä yhteistyössä kaisla-veneiden kanssa.  Jälleenmyynti kaisla 550 avoveneen sekä erä 525  veneen osalta toimii yritykseni kautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti