www.bluewhitesafari.fi - Kalaopaspalveluita pitkällä kokemuksella. Tutustu myös Peter Lahden suunnittelemiin kalastusvälineisiin.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Talvikalastusta 2013
Talven pakottamana elämäntapakalastaja joutuu vaihtamaan heittokalastusvälineensä pilkkivapaan. Tänä talvena vaihto tapahtui todella yllättäin ennen pitkiä pohjoisen paukkupakkasia ja kovia pohjoispuolen virtauksia. Varsinaisen ensijäiden kalastuksen jätin tänä vuonna muille harrastajille keskittyen muiden töiden tekemiseen. Vuoden vaihteen jälkeen himo tuoreen paistetun ahvenen perään alkoi olla jo lähes sietämätön, joten jäälle oli päästävä. Paistiahvenet on mereltä suhteellisen helppo onkia ja huomasinkin haluavani päiväohjelmaani jotain muutakin onkimisen lisäksi Tänä vuonna päiväteemakseni muodostuikin eräänlainen jääkävely. Kävelin ahkioni kanssa pitkiä lenkkejä Pernajan, Inkoon, Espoon, Tammisaaren , Askaisten ja Kemiön vesillä. Meren jäällä käveleminen on oivallinen hyötyliikuntamuoto. Kun muutaman kilometrin kävelyn ohessa vielä kairaa useita kymmeniä reikiä jäähän on päivän liikuntatarpeet suoritettu. Kävelyn yhteydessä on oivalliset mahdollisuudet tarkkailla meren lahtien verkkopyyntiä. Joillakin alueilla verkkomäärät ovat olleet kohtuuttoman suuria. Ikäväkseni on todettava etenkin Inkoon kirkkolahden  verkkojatojen olleen  kohtuuttoman pituisia.  Ahkera jääkäveliä pääsee myös tarkkailemaan paremmin lahtien ahvenkantoja. Joiltakin luottopaikoilta ahvenet ovat tänä vuonna kadonneet, mutta kokeilemalla on löytynyt myös paljon uusiakin ahventen oleskelualueita. Kuvaavaa esimerkiksi helmikuun ahvenkalastukselle monessakin paikassa oli kalojen oleskeleminen hyvinkin lähellä kaislikkoisia, matalia rantoja. Tasaisen savimatalan kalastaminen vaatii taas kovaa kuntoa ja kymmeniä porattuja reikiä mikäli suurempaan saaliisen on tarvetta. kairattaessa vaikkapa kuusi reikää perätysten kalastuksen luonne oli neljä tyhjää reikää ja kaksi kohdalleen osunutta joista yhteensä kymmenen ahventa.

Kuhaa ja haukea.
Ahventen pilkkiminen on todella hauskaa puuhaa mikäli kalastus on verissä. Siirryttäessä kuhan talviongintaan veri virtaa suonissa kuitenkin vieläkin vilkkaammin. Kuhatärpit saattavat olla todella hurjia syönnin osuessa kohdalleen. Omalta osaltani kuhan pilkkiminen ja talvijigaaminen alkoi tänä vuonna surkeasti. Vaikka olen kalastanut kuhaa talvisin jo parikymmentä vuotta olin vaikeuksissa tekniikkani kanssa. Jonkin aikaa pyydettyäni tyhjää tasapainopilkkiäni kuitenkin riuhtaistiin väkevämmin ja ensimmäinen kuhani oli jäällä. Saatuani uskoa vieheeni heiluttamiseen kuhatärppien määrä lisääntyi ja pian olinkin taas pelissä mukana. Talvikuhastajan pilkkikukkaron sisältöön kuuluu nykyään ainakin tasapainopilkit, pystypilkit ja jigit. Liukuvien jigipäiden kanssa kalastaminen vaatii ehkäpä eniten uskoa puhuttaessa kuhien aktiivisesta talvikalastuksesta. Vaihdettaessa viisisenttinen tasapainopilkki kolme kertaa pidempään jigiyhdistelmään on hermojen oltava kunnossa. Epäuskottava kalastus muuttuu kuitenkin hurraa huutojen ja ylävitosten sekamelskaksi ensimmäisen kuhan pujahtaessa jään päälle jigipyrstö yläleuassaan. Ehkäpä hurjimmalta jigeillä kalastettaessa näyttää nimenomaan se, kuinka pitkä pyrstö suurehkoine jigipäineenn on kokonaisuudessaan kalan suun sisäpuolella. Suuri profiili tuntuu herkistävän kuhat talvellakin suurempaan iskuefektiin. Jigien kokeileminen on yksistään jigatessa hirvittävän hankalaa ja hidasta. Onneksi kuha ottaa väriyhdistelmiin todella nopeasti vieheen pudotessa näköpiiriin. Mikäli kontaktia kalaan ei kuulu ensimmäisen minuutin aikana on syytä vaihtaa paikkaa. Kun on kalastettu kuhan oleskelualueelta kymmenisen reikää voi vieheen huoletta vaihtaa toisen väriseksi. Parhaiksi väreiksi tämän vuoden talvijigauksessa ovat osoittautuneet sinertävän läpinäkyvä v-shad puna/vihreä hile sekä värjätty keltaoranssi shad. Viime vuonna talvi eteni jigatessa samaan tyyliin , mutta maaliskuun puolivälin aikaan valkoinen väri oli myös todella tehokas.


Sattumahaukia.

Ajoittain kuhan ja ahvenen kalastuksen yhteydessä pilkkivapa narahtaa tuskallisen äänen saattelemana. Haukia ei juurikaan pääse välttämään kalastettaessa matalilta savikoilta. Usein hauet ovat hyvin suurikokoisia ja  yleistä onkin että siiman päähän tarttuu otus joka ei mahdu kunnolla avannosta ylös. Kalastettaessa kuuden tuuman avannoista on viisikiloisen hauen ylöstuoti taitolaji parhaimmasta päästä. Vaikka kalastajan siimat kalan vetämisen kestäisivätkin suurikokoisen kalan uittaminen putkeen on hankalaa. Tässä tilanteessa olisi tärkeää puhdistaa avanto jäähileistä paremman näköyhtyden saamiseksi. Kalan pään ilmestyttyä näköisälle putken alapäähän olisi siimaa pidettävä kireällä ja pystyttävä nostamaan hauki nostokoukulla varovasti jään päälle. Tärkeä apuväline tilanteessa on myös oikean mallinen nostokoukku. Ajoittain näkee jäällä kalastajia jotka ovat varautuneet isoihin kaloihin ottamalla mukaan koukun jota näkee käytettävän lohijoilla. Talvinostokoukun on oltava koukun osalta huomattavasti pienempi. Erittäin hyvän nostokoukun saa tehtyä itse vaikkapa vanhasta auton antennista tai poikki menneestä heittovavasta. Reiluun metriseen varteen kiinnitetään vaikkapa 5/0 tai 6/0 kokoluokan koukku liimalla ja sidontalangalla.


Varsinaiset haukien täsmäkalastusmatkat ovat tämän talven osalta vasta tulossa. Muutama huippupaikka saa vielä odottaa kunnes kevätaurinko ja suojakelit keräävät hauet suurempiin ryhmiin ja iskuhalukkudetkin vielä paranevat.
Kevätpäivä kalassa.

Mikäli kiinnostusta kuhan, ahvenen tai hauen kalastukseen jään päältä ilmenee kannatta kysyä minulta opastettua talvikalastusretkeä. Teen vuosittain jonkin verran pilkkiretkiä mm. ahvenanmaalle ja Espooseen. Myös Pernajanlahden lähistöllä on rittäin kalaisia alueita joilla suurempien kalojen pitelemiseen on hyvä todennäköisyydet.
Talvikalastuksen tarkoitus ei ole istua jakkaralla ja kuluttaa aikaa. Talvikalastukseen kuuluu erityiseti luonnosta nauttiminen , suuret kalat , traagiset karkuutukset, ikävät siimojen katkeamiset ja ennen kaikkea hyvät fiilikset.


maanantai 25. helmikuuta 2013

Kaisla 550 heittokalastusveneeksi.

Kaislan 550 avovene on sisustukseltaan minun suunnittelemani vene. Viime vuonna koekäytössä ja jopa koeajorekisterissä aikansa ollut vene tuli siis tuotantoon kaudelle2013. Heittokalastusveneen ominaisuuksista varsinainen tietopaketti nyt.
Puoliliukuvana veneenä kaisla 550 ei omaa suurempaa liukukynnystä lainkaan. Tämä ominaisuus antaa mahdollisuuden ajaa juuri sellaisella nopeudella kuin kuljettaja haluaa. Veneen keulaosa on tehty erittäin leveäksi ja muutenkin massiivisen kokoiseksi. Massiivinen keula tarjoaa oivalliset tilat kalastukseen, mutta veneen ominaisuuksista puhuttaessa keula tarjoaa hyvinkin vakaan asennon ajettaessa tuulisissa olosuhteissa. Veneen keula ei vastatuuleen ajettaessa hakkaa tai heilu, joten ajon aikana voi erinomaisesti istua myös keulassa .Hieman jopa ylisuuren näköinen keula pitää myös roiskevedet veneen ulkopuolella joten kyydistä on myös mahdollista nauttia kuivissa olosuhteissa. Veneen laitakorkeus on optimi Suomalaiseen kalastukseen. Laidat toimivat siten että kalastajalla on mahdollisuus nojata niitä vasten jolloin saamme hieman tukea kalastettaessa kovemmassa tuulessa. Korkeus mahdollistaa kuitenkin vaikkapa käsien pesemisen siten että veteen ei juurikaan tarvitse kurkoittaa. Pienen pulpetin suojiin kalastaja pystyy kätkemään lähes kaiken tarpeellisen. Pulpetin lasi toimii riittävänä tuulenhalkaisijana mikäli ajaminen tapahtuu istualtaan vaikkapa kylmään vastatuuleen. Elektroniikka kannattaa mielestäni asentaa pulpetin yläkaiteeseen mistä niiden säätäminen haluttuun asentoon onnistuu helposti. Veneen takaosa on leveä mikä puolestaan mahdollistaa vaikkapa kolmen henkilön istumisen takapenkillä. Veneen kellukkeet sijaitsevat veneen laitojen yläosassa ,keulassa sekä aivan veneen takaosassa kiinteän tankin molemmin puolin. Tällä kellukkeiden sijoittamisella on haettu käyttöön maksimaalinen avotila joka ei kalastettaessa todellakaan lopu kesken.
Ominaisuudet kalastukseen.
Heittokalastaja haluaa tilaa. Mikäli kalastaja joutuu väistelemään kaiteita tai on muuten ahtaissa olosuhteissa osa kalastuksen nautinnosta häviää..Keulaan tekemältänii heittotasolta pääsee halutessaan kalastamaan jopa 3 heittokalastajaa samanaikaisesti. Vaikka keulaan olisikin ahtautunut samaaikaisesti maksimimäärä heittäjiä pitää vene tasapainonsa erinomaisesti. Veneen takaosa tarjoaa puolestaan erinomaiset tilat kahdelle kalastajalle , joten kaisla 550 tarjoaa erinomaiset heittokalastusmahdollisuudet jopa viidelle kalastajalle samanaikaisesti. Ankkuroitu vene pitää sijaintinsa hienosti kun kiinnitys tapahtuu perän sivulla olevasta knaapista. Tämä paikallaan pysyvä vene on erinomaisen tärkeä piirre etenkin kalastettaessa kuhaa.
Kalastusveneeksi valmistatautuakseen veneeseen viritetään tietenkin vielä vapaputkia ja muita kalastajan omiin mieltymukseen perustuvia lisäyksiä, mutta suuren avotilan takia siihenkin on loistavat mahdollisuudet.

Moottoriksi valitsin 50 hv e-tecin. Evinrude on erittäin toimintavarma kone joka on hyvin tärkeää silloin kun puhutaan ammattikäytössä. Evinrude on myös kevyt painoltaan ja omaa erittäin nopean laturin esimerkiksi keulamoottorin akuille. Pitkä huoltoväli (300 tuntia) puolestaan mahdollistaa useimmille veneilijöille huoltovapaan kesän.
Veneestä kiinnostuneille potentiaallisille hankkijoille pystyn sovittaessa järjestämään koeajon sekä tilaisuuden heittokalastusveneeni näkemiseen käytännön tilanteessa. Mikäli nyt tuntuu siltä että tällainen on hankittava kannattaa toimia nopeasti niin veneen saa vielä käyttöön ennen kevättä.
Yritykseni toimii tiiviissä yhteistyössä kaisla-veneiden kanssa.  Jälleenmyynti kaisla 550 avoveneen sekä erä 525  veneen osalta toimii yritykseni kautta.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ahvenanmaan meritaimenleiri 29.4-7.5.
Vielä on muutama vapaa päivä ahvenamaan kalastuspäivillä. Kalalajeina tällä kertaa meritaimen, hauki,siika ja ahven. Tästä alkaa tulla jo perinne.
Suurin ahven 9*Yli 1.7 kg toissa vuonna
Suurin hauki 9.8 kg
Suurin siika , viime vuonna keskipaino yli 1 kg!
Suurin meritaimen 5.45 kg, mutta isompia on nähty!
Yhteydenotot mahdollisimman nopeasti niin saan paketin kasaan. Paikalla 2 venettä.

Uutuuksien testaus



Uusien jigimallien koeuitot käynnissä. Avoveden löytämisessä on vielä omat haasteensa, mutta nämä hommat on saatava alta pois ennenkuin veneilykausi alkaa. Näiden uusien 17 cm . belly shaker shadien uinti on todella mielenkiintoinen. Pyrstö elää tosi kevyelläkin jigipäällä ja mikä parasta ,vieheen alapuoli värisee tavallisessa kelauitossakin houkuttelevasti. Viehe kääntyy vähän kyljelleen alle 10 grammaisen jigipään kanssa, mutta tällekin ominaisuudelle löysin korjaustoimenpiteen mikäli siihen on tarvetta. Näin alkuun uskon sivutuijauksen vain parantavan kalojen ottihalukkuuksia, vioittunutta kalaahan tässä yritetään muutenkin jäljitellä. Varsinainen kumiseos on erittäin herkkäuintinen ja siten tietenkin todella kalastava. Kestävyys on samaa tasoa kuin edeltävätkin jigimallini. Suurin osa jigeistä rikkoutuu viehettä poitettaessa kalojen suusta. Osittain tämän vuoksi en edelleenkään käytä mitään apukoukkuja kalastuksessa. Uuden vieheen tarkoituksena on olla suuriprofiilinen jigi. Kuulostaa helpolta, siitä vaan malli valmiiksi ja tuotantoon. Valitettavasti viehekehitys ei kuitenkaan ole aivan näin helppoa. Lukuisia liimauksia, saksimisia ja muita virityksiä pitää tehdä ennenkuin jotain uutta saa tehtyä. Välillä tuntuu siltä että usko loppuu ja sitä miettiikin että onko näihin uusiin edes mitään tarvetta. Ajatuksen tasolta kun lähdetään liikkeelle niin saattaa joskus vierähtää aikaa ennekuin viehe on valmis.
Uudet 17 senttiset jigit on suunniteltu haukien ja aktiivisten isompien kuhien kalastamiseen. Haukia kalastin viime vuonna yksinkertaisesti niin paljon että vieheen suunnittelu sujui miltei itsestään. Suurta profiilia siten että ominaispaino pysyy pienenä. Suurta profiilia hitaalla kelauksella että saadaan houkuteltua hauet iskuun helpon saaliin efektillä. Maltan tuskin odottaa alkavaa kautta ja sitä kun pääsen sysäämään vieheet veteen kevään haukien kokoontumispaikoille. Viime kaudellahan pääsin silloin uusilla jigeilläni loistaviin testituloksiin ja nyt on taas virtaa kun pääsee esittelemään uutuuksia.



Kuhien kalastukseen uutuudet soveltuvat etenkin matalakalastuksessa. Myös yökalastuksessa kun kalastetaan matalikkojen päälle nousevaa kuhaa isommat profiilit ovat antaneet hyviä tuloksia.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Venemessut 2013

Pitkä, 11 päivän messuputki on takana. Hirvittävä määrä tuttuja ja tuntemattomia  kalastuksen sekä veneilyn ystäviä piipahti tervehtimässä minua kaisla-veneiden osastolla. Avovesikauden lähestyminen oli selvästi aistittavissa messuvieraissa. Esittelemäni kaislan heittokalastusvene sekä muutamat kalastusaiheiset tuotteet saivat ihmisten veren kiertämään. Uusien kalastusaiheisten tuotteiden, kuten 11 senttisten shad-jigien hypistely näytti tuottavan jopa tuskaa kalamiehissä kun samaan aikaan paksu jääpeite vielä estää niiden heittokalastuskäytön.  Jigien värivalikoima tuntui miellyttävän kovasti jigikalastukseen hurahtaneita kalastajia. Uuusin 17 senttinen protoasteella oleva jigi oli myös ensi kertaa näytillä tapahtumassa. Etenkin haukimiehet sanoivat painavat sanansa vieheestä. Sain myös kuulla paljonkin väriehdotuksia uusimmille jigeille.
Veneeni vapaputkissa oli esillä myös uusimpia okuman vapoja. Nimikkovavoistani levitation sarjassa on nyt 3 eri pituutta, joten jokaiselle jigauksen yställe olisi nyt tarjolla käytetyimmät pituudet kalastukseen. Kelamalleja minulla on 2 laadukasta okuman kelaa. Kelat tulevat laatikoissaan siten, että varapuola on hivenen erikokoinen verrattaessa kelassa kiinni olevaan puolaan. Tällä toimenpiteellä pyrimme siihen, että käytettävään kalastusmuotoon puolalle saadaan aina kelattua optimimäärä halutun paksuista siimaa.
Varsinaisena suurempana teemana minulla oli messuilla esitellä uutta kaislan 550 heittokalastusvenettäni. Viime vuonnahan minulla oli käytössäni lähes samanlainen vene jonka ominaisuudet miellyttivät kaikin puolin niin paljon että päätin tilata vielä toisen samanlaisen hivenen erinlaiseen käyttöön. Viime vuoden venehän oli enemmänkin ankkurista kalastamiseen suunnattu jigikalastusvene.  Tähän uuteen tulokkaaseen asennan keulaan sähkömoottorin jolloin liikkuvasta veneestä kalastaminen muodostuu äänettömäksi ja siten hivenen entistäkin mukavammaksi. Myös varsinainen voimanantaja, eli polttomoottori tulee olemaan 10 hevosvoimaa tehokkaampi viime vuoteen. Viime vuonna minulla oli käytössäni evinruden 50 hv e-tec johon olin kyllä täysin tyytyväinen. Havaitsin kuitenkin,että ammattikäytössä potkua maksimikuormalla voisi olla aavituksen lisää. Tilanteet joissa tarvitsen lisäpotkua ovat tosin äärimmäisen harvinaisia, kuten esimerkiksi veneen nostaminen liukuun maksimikuormalla vastatuuleen. Mikäli hankkisin vene/moottoriyhdistelmän omaan yksityiskäyttööni moottorivaihtoehtoni olisi todennäköisesti 40 hv e-tec. Evinrude on kokonaisuudessaan hirvittävän toimintavarma moottori erittäin pitkine huoltoväleineen ja kuten kaikki sähkömoottoreja käyttävät tietävät e-tecissä on paras laturi sähkömoottorien lataamiseen. Veneen keulaan asennan samanlaisen kiinteän heittokalastustason ,joten keulapiikkiin päässyt kalastaja pääsee nautimaan kalastuksestaan oikein olan takaa. Uuden veneeni pulpettia siirrettiin vielä kymmenisen senttiä eteenpäin, joten nyt veneen takaosastakin pystyy 2 kalastajaa heittämään täysin vaivatta.  Elektroniikaksi asennan tietysti lowrancen laitteet. Viime vuosi sujui lowrancen osalta taas loistavasti. Ei ensimmäistäkään häiriötä koko kauden aikana. Uudet laitteet, eli plotterin ja luotaimen sijoitan pulpetin yläkaiteeseen, samaan paikkaan kuin viime vuodenkin veneessäni. Uuden kosketusnäyttöisen laitteen ominaisuuksista pääsin nauttimaan viime vuonna kertaalleen itä-Suomen kiertueellani OPM:n veneessä. Nyt tällainen uutuus sijoitetaan siis myös omaan veneeseeni.
Takaosan kaiteet muutan siten että ne jatkuvat aivan veneen perään saakka. Tällä tavalla saan takaistuimen takana olevat tilat vielä tarvittaessa kuljetuskäyttöön. Kuten viime vuodenkin veneeni myös tuleva vene on helppo laskea traileriltaan lähes minkätyyliseltä peltorampilta vesille. Myös veneen nostaminen käy yhdeltä mieheltä kelissä kuin kelissä. Tämän kovassa sivutuulessa nostamisen pitkä oppimäärä käytiin läpi ahvenanmaan sivutuulimyrskyssä viime vuonna . Isomman veneen yksin nostaminen olisi tuskin enää onnistunut, mutta kaisla oli jonkinasteisen taistelun jälkeen trailerillaan.
Tuleva uusi veneeni on tulessa heti kauden aloituksen kynnyksellä hauenkalastuksessa. Tästä kausi jatkuukin huhtikuun lopulle ajoittuvalla meritaimenleirillä ahvenanmaan välisaaristossa. Ahvenanmaalle otan molemmat veneeni mukaan jolloin pääsemme tilanteen tasalle nopeasti ja kapasiteettia kalastamiseen riittää kaikille halukkaille.
Vuoden kalastusopas 2013.
Kuten useimmat tietävätkin sain osakseni tällaisen kunniamaininnan Suomalaisilta kalastuksen osaajilta. Valinnan tekee vuosittain Suomen kalastusmatkailun edistämisseura. Tämä oli hieno tunnustus työstäni  kalastusmatkailun ja tuotekehittelyn osalta. Olen myös puhunut monissa foorumeissa kestävävän kalastuksen puolesta ja ollut aktiivisesti ohjaamassa kalastusta kohti valoisampaa tulevaisuutta.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kuhan jigausvuosi 2012

Kuhan jigausvuosi 2012

Kuluneen vuoden kuhan jigauskausi alkaa pian olla päätöksessään. Vaikka kaloja edellenkin päätyy saaliiksi syvissä salmissa sekä matalissa savisissa lahdissa jokia unohtamatta, aion päättä kauden muiden kalojen jahtaamisen merkeissä. Mielestäni elämme tavallaan kuhan kalastusessa off season -aikaa lähestyessämme marraskuun puoliväliä. Hanakimmat jatkavat varmasti jigin heiluttelua niin kauan kunnes jääpeite hankaloittaa jigin uppoamista, hyvä, niin olen itsekin tehnyt samalla tavoin monena vuotena.

Jigikalastuskausi alkoi toden teolla huhtikuussa kalastaessamme syviä sisälahtien pohjaosia aina 17 metristä asti. Tänä vuonna tämän tyyppistä kalastusta harjoitimme ainoastaan muutaman kerran, koska veri veti enemmän haukien ja meritaimenten narraamiseen.
Kuhien saapuessa matalikoille ja niiden ympärille toukokuun puolivälin jälkeen, alkoi jigauspäiviä kertyä enemmän. Kalastimme lähes ainoastaan uusilla shad ja v-shad jigeillä. Suurimpana muutoksena edellisiin vuosiin, jolloin olemme käyttäneet pienempiä jigejä, oli kalojen keskikoon parantuminen sekä haukien suurempi määrä. Varsinaisen kuhien kutuajan kalastimme kutupaikkojen ulkopuolella hivenen syvemmässä vedessä. Tämän tyylisiltä paikoilta saalista tulee vähemmän, mutta haluan antaa kaloille kutupaikkarauhan kutuaikana. Tällä tavoin toimittuna kuhankalastusta ei tarvitse mielestäni kokonaan kieltää, vaan innoikkaimmat harrastajat voivat edelleen singota vieheitään veteen tärppien toivossa.

Kevätpuolen kalastuksesta jäi eritoten mieleen yhden kalakaverini henkilökohtaisen kuhaennätyksen rikkoutuminen kahdesti saman päivän aikana. Tämä tapahtui Tammisaaren lähistöllä alueella, jossa hän oli kalastanut useana vuonna. Kaverilla taisi olla jopa ensi kertaa uudet shad-jigini mukanaan. Superlatiivit uusia jigimalleja kohtaan olivat mieltä ylentävät.

Lähestyessämme keskikesän kalastusta suuntasimme jigausreissujamme enenevässä määrin järville, silloin kun kohdekalanamme oli kuha. Jigikalastus on ajoittain erinomaista järvillä, mutta kylmät alkukesän vedet tekivät kalastamisen isommilla järvillä epävarmaksi. Suuremmat etelä-Suomen järvet, jotka ovat monena vuonna olleet erittäin varmoja kuhajärviä, osoittutuivat erittäin vaikeiksi kohteiksi nimenomaan jigikalastuksen osalta. Kun vedet keskikesää lähestyttäessä lämpenivät myös kalansaaliit normalisoituivat. Myös järvikalastuksessa kalastimme paljon etekin v-shad jigeillä. Pientä pyrstöliikettä tekevät edellä mainitut jigit osoittutuivat erittäin toimiviksi mm. hiidenveden sekä lohjanjärven kalastuksessa.

Elokuun puolivälin jälkeen alkoi vetoauton ratti kääntyä taas kohti merialueiden ramppeja. Etenkin itä-länsi suuntaisten, pitkien salmimaisten alueiden jigikalastus oli elokuussa kukoistavaa. Saaliskalat vaihtelivat ahvenen, kuhan ja hauen välillä. Havaitsimme myös nopeasti, että shad 13 cm kokoluokan jigit olivat tähän ajankohtaan liittyvään kalastukseen aivan liian suuria. Petokalat mutustelivat mielummin 7- 11 senttisiä kalajigejä. Tähän kokoluokkaan tulee onneksi rutkasti helpotusta ensi kaudelle ja olenkin jo testaillut hyvällä menestyksellä  11 -senttisiä protojigejäni.

Syyskuun kuhankalastus oli jälleen kerran vuoden antoisinta jigikalastusaikaa. En kerta kaikkiaan malttanut olla pois kalapaikoilta edes vapaapäivinäni, vaan aina kun oli mahdollisuus, veneeni ankkuri mätkähti jonkin matalahkon sisälahden savikkoon. Tänäkin vuonna joukkoon mahtui suurkuhia. Pelin henkeen kuuluu myös suurkuhien menettäminen viime metreillä, mutta näköhavainto siitä että kysymyksessä oli kohdekala auttaa haavoihin edes jollakin lailla.

Matalakalastusta auttavat erityisesti paksut fluorcarbonperukkeet, sekä sivuleikkurit jolla jigipään paino määritellään hyvinkin tarkkaan tilanteeseen soveltuvaksi. Mikäli matalakalastuksen pieniä yksityiskohtia väheksytään voi kalastuspäivästä muodostua hyvinkin tylsä.
Lokakuuta lähestyttäessä joidenkin alueiden sisälahtien kalastus hankaloituu kalojen siirtyessä syvempiin vesiin, savisiin jokiin sekä venelaiturien läheisyyteen. Tämä jokavuosinen ilmiö kalapaikasta, joka on aivan venerampin vieressä hivenen askarruttaa jigikalastajan mieltä. Osa kalastuksen mielekkyydestä on tipotiessään, kun kalat makaavat ruopattujen laiturialueiden montuissa. Kun kalastuspäivä muodostuu ainoastaan pelkästä kalojen kiskomisesta ilman minkäänlaista luotaimella  suoritettavaa hakemista tapahtumasta jää ikäänkuin jotain puuttumaan.

Loppukaudesta pintavesien viilentyessä kalojen liikehdintä ja saalistus hidastuu entisestään. Jigaus hankaloituu  ja itse kalansaaminen on ainakin ajoittain helpompaa vertikaalijigaamalla ja tasapainopilkkimällä. Saalistimme kuhia syvistä salmista vielä marraskuun aikanakin. Viimeiset kuhanjigaushetkeni tulen viettämään tämän kauden osalta Ahvenanmaan syvissä salmissa ruokakaloja jahdaten mikäli kelit osoittautuvat liian koviksi meritaimenkalastukseen.

Tulevalle kaudelle shad-ja v-shad jigien värivalikoimat laajenevat entisestään. Lisäksi tuoteperheeseen esitellään uusi pienempi jigi, joka tulee etenkin värivalikoiman osalta kattamaan koko avovesikauden jigikalastuksen. Suunnitteilla on myös uusia pyytimiä etenkin haukien pureskeltavaksi.
Jigikalastuksessa käytettämieni uusien beater- vapojen kausi oli myös antoisa. Käytin 7 ja 6,6 jalkaisia vapoja jigauksessa koko kauden ajan. Rikki menneitä vapoja oli tasan 0 kappaletta. Testatessani vapojen kestävyyttä en saanut vapaa poikki edes tilanteessa, jossa nostin lähes kaksikiloisen hauen veneeseen ilman haavia. Tämän suurempaa kalaa en edes yrittänyt nostaa veneeseen pelkästään vavalla, koska tilanne on jotenkin luonnottoman oloinen. Olen myös hyvin tyytyväinen vapoihin niin tartutustilanteen kuin väsyttämisenkin osalta. Aihion toimivuus opaskäyttöön on aivan loistava. Vaikka vapa ei keveystestejä voittaisikaan pidän tärkeipänä asiana vavan käytännöllisyyttä kalastuksessa ja niihin ominaisuuksiin on tosiaankin perehdytty.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Meritaimenviikko, Ahvenanmaa

Meritaimenviikko, Ahvenanmaa

Marraskuun alun kahdeksan päiväinen meritaimentapahtuma oli menestys. Kaloja löytyi vieheen koukkuihin pyristelemään niin avomeren laidalta kuin suojaisten sisälahtien montuistakin. Hauskaksi Ahvenanmaan meritaimenkalastus muodostuu erityisesti siksi, että kalastukseen liittyy usein erityinen logiikka. Silloin kun taimenet saalistavat tyrskyjen vierestä, on syytä heittää kyseisiä paikkoja. Muun tyyppiset kalapaikat jäävät silloin vähemmälle kalastukselle. Toisinaan kalat hakeutuvat mataliin sisälahtiin syksylläkin, jolloin kalastuksessa keskitytään erityisesti tämän tyyppisten paikkojen kalastamiseen. Taimenten liikkuminen Ahvenanmaalla perustuu erittäin paljon tuulen suuntaan. Mikäli tuulen suunta on pitkään vaikkapa lännestä ollen suhteellisen heikko, on vieheiden löydettävä uppoamispaikkansa jostain päin Eckerön tyrskyjä. Tämän tyyppisiä loivia tyrskyrantoja on Ahvenanmaan länsirannikko pullollaan. Kalastuspäivän profiili muodostuu tällöin veneajelusta tyrskystä toiseen. Kun kalojen ottipaikat tyrskyjen vierustalta havaitaan, on taimenen heittokalastus parhaimmillaan. Tunnetila, joka saavutetaan meritaimenkalastuksessa vain harvoin on tällöin käsillä. Saavuttaessa veneellä kohti matalaa maininkien muodostamaa tyrskyrantaa tiedät paikalla olevan taimenia. Kun jokaista suorittamaasi heittoa voi kopsauttaa taimen millä hetkellä hyvänsä, on jännitys käsin kosketeltavissa.



Meillä tämän tyyppinen maininkien avittama tyrskykalastus toteutui kolmena päivänä. Kovien, lähes myrskyisten tuulten jälkeen kalojen oleskelupaikat muuttuivat. Avomeren laitojen vedet sekoittuivat tuulten vaikutuksesta sameiksi ja hiekkaisiksi ja havaitsimmekin varsin pian taimenten muuttaneen suojaisampaan ympäristöön. Matalien sisälahtien kalastushetki on koittanut. Olen kuullut verkolla kalastettavan meritaimenta sisälahdista erityisesti kovien tuulten jälkeen. Tämän vinkin saattelemana olenkin suunnannut veneeni usein suojaisiin lahdelmiin jotka eivät aina edes näytä meritaimenpaikoilta. Suojaisten sisälahtien ja niiden suuaukkojen meritaimenkalastus osoittautui tehokkaaksi pyyntimenetelmäksi myöskin kolmena päivänä.



Vieheiden valinnasta.
Meritaimen saalistaa syksyisin silakkaa, tuulenkalaa sekä kolmipiikkiä. Silloin kun ruokalistalla on tuulenkala on kalastus helpoimmillaan. Käytettävät tuulenkalaimitaatiot, kuten sandgrävlingen ovat tällöin täysin omaa luokkaansa. Lempinimen punamusta puikko (sandgrävlingen black/red 27g) saanut viehe keräsi taimentapahtumista taas kerran yli puolet. Kalastus vieheellä on muutekin tosi helppoa. Kalastuksessa keskitytään siihen että viehe ui mahdollisimman hitaasti pysyen kuitenkin vielä tasapainossa . Erityisen tärkeänä olen pitänyt myös sitä että kalastus suoritetaan veneestä kalastettaessa kohti veneen lipumissuuntaa, eli takaviistoon en juurikaan suosittele kalastamaan. Tämä siksi että varsinaiseen veneen muodostamaan liukuun heitettäessä vieheen liike kelattaessa muodostuu liian nopeaksi  eivätkä taimenet enää hyväksy tarjousta samanlaisella tehokkuudella.
Sandgrävlingen vieheiden ohella toimivaksi pyytimeksi osoittautui myös Vänskän forelli niminen taimenviehe. Helppoheittoiset forellit taltuttivat meritaimenia kahtena eri päivänä jättäen hetkeksi jopa punamustan puikon varjoonsa.


Kalastus numeroiden valossa oli huikeaa. Taimentapahtumien määrä oli varmastikin lähempänä sataa. Tapahtumiksi taimenkalassa laskemme varman kalahavainnon. Havainto voi olla tärppi, seurio, nykäisy, repäisy tai mikä tahansa muu tapahtuma joka on takuuvarmasti meritaimenen aihettama. Oma  erikoisin tapahtumani viime reissulta oli tärpin jälkeen kohti venettä uinut taimen. Kala ui viehe suussaan kohti venettäni niin suurella nopeudella että en missään vaiheessa saanut siimaani tarpeeksi kireälle ja vapaani taivutettua siten että olisin saanut tartutettua kalan. Voin sanoa että kelasin viehettä sisään varsin nopeasti.... Hieno tapahtuma oli myös heitto jonka suuntasin myötätuuleen niin pitlälle kuin sain puikkoni lentämään. Välittömästi vieheen pudottua veteen (arvio 70-90 metrin päässä) parikiloinen, kirkas meritaimen hyppäsi ilmaan viehe suussaan. Tämä veijari päätyi graavikalaksi, joten joskus ne tartutukset onnistuvat kauempaakin mikäli siimapussia ei pääse liiaksi muodostumaan. Peräti kummalliseksi tapahtumaksi luonnehtisin taimentärpin joka oli niin raju että otaksuin vieheeni menneen poikki. Tärpin jälkeen vieheen uinti ikäänkuin kuoli hetkeksi jolloin luulin puikon katkenneen tärpin voimasta. Näin ei kuitenkaan käynyt , mutta iskun voiman olen vieläkin tuntevinani  luissani.


Marraskuun alkupuolen kelit ovat usein hyvinkin vaihtelevat.
Tälläkin kerralla pääsimme nauttimaan kalastuksesta ajoittain liiankin tyynessä kelissä etsien epätoivoisesti edes pientä tuulenvirettä tai maininkia. Pari päivää edellisestä ja keli olikin jo liian kova kalastukselle. Myrskyisellä voimalla puhaltava luoteistuuli pakotti meidät pysymään poissa edeltävien päivien taimenpaikoilta. Mikäli olosuhteet menevät Ahvenanmaalla liian koviksi meritaimenkalatukseen tai on muuten välipäivän paikka voi aina kalastaa vaikkapa ahventa. Erityisesti jigikalastus salmien reunamilta suojaisten vuonomaisten kanjonien uumenista voi olla hyvinkin tuloksellista. Ahvensyöntiä en lähde erittelemään sen kummemmin, mutta 24 perättäistä heittoa pyrstöttömällä violetilla jigillä antoi saalista kunnes liero ei enää pysynyt jigikoukussa kiinni. Ruokakalat on siis varsin helppoa käydä poimimassa.
Olen harkinnut vielä yhden taimenviikon toteuttamista Ahvenanmaan kalavarmoille apajille tämän vuoden aikana. Mikäli kiinnostusta tämäntyyppiseen kalastukseen ilmenee järjestän matkan marraskuun viimeisellä viikolla. Hinnoista ja järjestelyistä voi kysyä numerosta 0405920570 tai laittaa meiliä peter.lahti@elisanet.fi
di di ti di tidittiii..... punamustapuikko on rock!