www.bluewhitesafari.fi - Kalaopaspalveluita pitkällä kokemuksella. Tutustu myös Peter Lahden suunnittelemiin kalastusvälineisiin.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012



Viikonloppuna jigaamassa jään alta. Lauantaina kuhat olivat varsin hyvällä purulla. Edelleen kaloille maistui läpikuultava vihreä/keltainen shadi. Kalojen iskut olivat painavia ja vieheen irroittamiseen tarvitsin pihtejä tuon tuostakin. Varsinaista ottiuittoa en kuitenkaan kuhille löytänyt, joten kävelin, tein reikiä ja ongin aktiivisia kaloja. Päivän päätteeksi sain kotiin vietäväksi 5 mittakuhaa. Vielä on tyylissä hakemista, mutta uusilla vieheillä kalastettaessa on hyväksyttävä tosiasia, että oman aikansa se ottaa.
Sunnuntai oli hankalampi kuhapäivä. posittivisiin asiohin kuuluu, että nyt sain kuhia myös muilla väreillä. Värjätty punamusta, valkoinen sekä värjätty pinkki antoivat minulle ja kaverilleni yhteensä 8 kuhaa joista 3 oli mitallisia. Pilkkimiehen pahin vihollinen , eli jään reuna oli tällä kertaa kalojen puolella. Laskelmieni mukaan 8 kuhaa vapautui kun viehe vedettiin ylösnostovaiheessa rosoiseen jäänreunaan. Myös hauet olivat liikenteessä. Päivän suurin hauki oli pituudeltaan 97 cm. Varsin hyväkuntoisen kalan painoksi arvioin 7-7.5 kiloa. Olihan siinä väsyteltävää joksikin aikaa. Onneksi olin juuri sitonut uuden fluorcarbon perukkeen pilkkisiiman jatkeeksi.Myös muutama pienempi hauki kävi kurkkaamassa elämää jään yläpuolella. Mietteinä kotimatkalla olivat jääjigauksen monipuolisuus verrattaessa tavalliseen pilkintään. Vaikka minulla tällä reissulla oli mukanani vain muutama erinlainen jigipyrstö pystyin tusseilla hakemaan niihin uusia sävyjä. Vastedes pitää ottaa mukaan enemmän erikokoisia vieheitä. Sen verran jäi kaivelemaan vaisuhkot kuhatärpit verrattaessa edelliseen päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti